Minulla on ollut mielessäni parikin blogitekstin aihetta liittyen akuuttiin asiaan numero 1 (koronavirus, muistutukseksi, jos joku - minä vaikka - vuosien  perästä lukee näitä tekstejä), mutta olen tullut vissiin vähän araksi tai laiskaksi bloggaamaan. Näin aprillipäivän kunniaksi tartun nyt kuitenkin helpompaan teemaan niistä kahdesta. 

Tove Janssonin Taikatalvessa Muumipeikon isännöimään nukkuvaan Muumitaloon ilmestyy talven mittaan yhä lisää nälkäisiä kulkijoita asuulemahan, ja Muumimamman hillopurkit saavat kellarista kyytiä. Kun Muumimamma sitten keväällä herää, hän toteaa ilahtuneena, että hänelle ovat aina kaikki sanoneet hänen näkevän turhaa vaivaa ison hillomäärän säilömisestä, kun hillot kuitenkin jäävät syömättä. Mutta ähäskutti, nyt oli jopa karviaishillo tehnyt kauppansa. 

Olen usein ennenkin muistellut tuota tarinaa kellarissa käydessäni. Olo on ollut välillä kuin Muumimammalla omenahillopurkkirivistöä räknätessä. Mutta nyt koronaepidemian vaatiman sosiaalisen kanssakäymisen rajoittamisen aikana meillä ainakin eletään niin kuin Taikatalvea Muumitalossa. Keittiön kuiva-ainekaapit on inventoitu, samoin pakastin, ja nyt niitä aktiivisesti tyhjätään, ettei tarvitse käydä kaupassa kuin korkeintaan kolmen päivän välein. Olen saanut tyhjättyä jo yhtä ja toista parasta ennen -päivämääränsä ohittanutta kuiva-ainetuotepakkausta. Tosin esim. isosta lasagnevuoasta ja yhtä isosta hernekeittokattilallisesta piti osa laittaa sinne pakastimeen, kun ei viitsitty päivätolkulla samaa ruokaa... Lasagneen sain uppoamaan tammikuussa vanhentuneiden levyjen lisäksi lopun härkäpapurouheestakin, hernekeiton taas soijarouhetta vuodelta 2019. Mutta yli-ikäisiä mausteita en ihan nopeasti saa loppuun käytettyä. Paprikajauhe 2015...

 

Mies sukkuloi TV-kanavilla, ja satuimme näkemään pienen pätkän ohjelmasta Mitä lapsesi tekisi. Juontaja kertoi tutkimusten osoittavan, että lapset, jotka rikkovat sääntöjä, päätyvät tienaamaan enemmän rahaa. Ja sen jälkeen hän teki päätelmän, että näin ollen sääntöjen rikkominen ei välttämättä olekaan huono juttu. Virhepäätelmä, sanon minä. Ensinnäkin, onko rahan tienaaminen enemmän kuin toiset jotenkin itsestäänselvästi tavoiteltava asia ja yksiselitteisesti hyvä juttu. Toiseksi, eiköhän tutkimus osoita vain sen, että ihmisen itsekkyys on varsin pysyvä ominaisuus. Lapsi, joka tieten tahtoen rikkoo sääntöjä, tekee niin itsekkäistä syistä, tavoitellen omaa etua ja välittämättä muista. Eiköhän taipumus oman edun tavoitteluun johdata ihmisen hakeutumaan rahakkaisiin hommiin, kun taas sellaiset, jotka pyrkivät suitsemaan ihmisluonnon taipumusta itsekkyyteen, haluavat tehdä jotain sellaista työtä, joka hyödyttää muita ihmisiä ja yhteiskuntaa. 

Tällaisia nyt yhtäkkiä rupesin pohtimaan ja purkamaan. 

 

 

Hashtagrisuaita

Rakensin risuaidan omaksi, hyönteisten ja lintujen iloksi ja hyödyksi.

Niin, työasiaa... Ennen kotiin lähtöä huomasin yhden oppilaan jättäneen reppunsa luokkaan ennen  liikuntatunnille lähtöään. Halusin lukita luokan oven, joten toin hänen reppunsa luokasta käytävälle. Mutta sitä ennen kurkkasin reppuun, oliko siellä äidinkielen kirjat keskiviikon kokeeseen valmistautumista varten. Eipä ollut, joten kurkkasin hänen pulpettiinsakin ja sujautin sieltä kirjat reppuun. No, kohta hän tulikin jo itse paikalle ja kerroin, mitä olin tehnyt. Hän oli kovasti kiitollinen ja lauloi minulle kiitoslaulun 😁

Ennen keskiviikon koetta suurimmalla osalla porukasta on myös uskonnon koe huomenna. Laitoin siitä vielä evästystä ja muistutusta tänään wilmaan, kun eräs oppilas tuntui olevan aivan tietämätön kokeesta, vaikka siitä on puhuttu, vaikka se on ollut kirjoitettuna taululle läksyjen ja kokeiden palstalle ja vaikka se on ollut jo kauan wilmassa koelistalla. Nyt sitten kyseisen oppilaan äiti purki minuun turhautumistaan wilmaviestillä: ”mistäs oppilas nyt lukee kokeeseen, kun hänellä ei ole kirjaa mukana??” - Meinasin ensin vastata, että Raamatusta. Mutta vastasin sitten ehkä vähän vähemmän ivallisesti, että oppilaat saavat käyttää Uutta Testamenttia kokeessa.

Ilmeisesti vastaus tyydytti, koska perästä ei kuulunut mitään. Ymmärrän, että kyllä se turhauttaa, kun lapsi ei tunnu kuulevan. Minuakin se turhauttaa. Meidän täytynee oppilaan kanssa yhdessä koettaa miettiä konsteja tuohon ongelmaan. Minulla on luokassa aika monta muutakin oppilasta, jotka vaatisivat erityistä huomiota ja huolenpitoa ja joiden avuntarve on paljon suurempi tai näkyvämpi, josta syystä en useinkaan hoksaa varmistaa tämän yhden kohdalta, menikö viesti perille. Kyse on siis kolmas- ja neljäsluokkalaisista. Ihana porukka muuten. Ja ihanat huoltajat. Tämä yksi, jolla on itselläänkin opettajatausta, vain tuntuu suhtautuvan kovin vakavasti juurikin kokeisiin...

 

Tulin näin pian uudestaan vanhalle blogilleni aikoen avautua työasioista, kun hoksasin kokeilla, miten täällä nykyisin sujuu kuvien lisääminen. Kas kun bloggerissa en ole aikoihin lisännyt mitään kuvia, kun olen sinnekin kirjoitellut lähinnä tällä iPadilla ja kun sinne ei pysty lisäämään kuvia suoraan iPadin kuvakirjastosta. Tai sitten mä en vain ole konstia hoksannut. 

Mutta kappas! Tännehän kuvien liittäminen näyttäisi luonnistuvan ihan tuosta vaan. Niinpä länttäsin pari otosta, jotka napsaisin viikonlopun mökkireissulla. Kännykällä otin muutamia kukkakuviakin, mutta sieltä en ainakaan toistaiseksi yritäkään kirjautua vuodatukseen.

Ekassa kuvassa on lämpökompostorimme rinnatusten. Oikeanpuoleinen vanhempi veli tuotiin kaupunkikodista auton sisällä(!) ja kun se oli kyydistä purettu aloin oitis sitä täyttää. Niin sekin vain alkoi tuota pikaa pöhistä, kuten tuo toinenkin, jota aloin tyhjäämisen ja sulattelun jälkeen täyttää uudelleen edelliskerralla mökillä käydessämme.

 

Toisessa kuvassa on ensi- tai viimesatoa. Hain kellarista viimeisen mukulasellerin ja KASVIMAALTA maa-artisokkaa ja yhden palsternakan. Niistä keitin meille sosekeittoa. Ja aivan oikeaksi havaitsin kuulemani seikan: että maa-artisokka on keväällä vielä makeampaa kuin syksyllä. NAM!