Aivan muita asioita selatessani huomasin, etten ole päivittänyt Jedidot-tietojakaan hetkeen. Jedidot ovat olleet palvelemassa vuoden alusta alkaen eri kokoonpanoin neljä tai viisi kertaa laskutavasta riippuen. 
Pattijoelle kasteen sunnuntain jumikseen olimme jo lokakuussa lupautuneet. Tammikuussa oli myös yhteiskristillinen ilta, johon kukin paikallisseurakunta toi oman musiikkiryhmänsä. Edustimme siis luterilaisia. 

Helmikuun viimeinen viikonloppu oli buukattu. Itse en ollut mukana lauantaina hautajaisissa, Jouni-kanttori oli säestänyt naisia. Mutta sunnuntaina olimme ensin jumiksessa, laulettiin pari laulua ehtoollisen aikana. Myös lapsikuoro oli laulamassa. Tuula Kaisan juhlassa  laulettiin sitten vielä kolme laulua. Pitkästä aikaa sydän hakkasi oikein kunnolla ennen ekaa laulua, en tiedä, johtuiko se siitä, että entinen pomo sattui olemaan myös paikalla. Näytön paikka.

Nyt ei ole tietoa seuraavasta lähdöstä. Saan keskittyä englanninkieliseen musiikkiin.

PS. Saimme uuden laulajan mukaan. Sekin on jännä juttu, miten. Unen perusteella. Olin nähnyt unta, että Annua pyydettiin mukaan. Kerroin uneni toiselle jedidolle ja samassa hoksasin, että voihan sitä kokeilla. Annu puolestaan oli miettinyt omaa palvelutehtäväänsä ja paikkaansa, mikä se olisi. Johdatusta?