Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

ajatuksia päivän tapahtumista ja tunteista. Halusin muuttaa blogin nimen... aurinkoisemmaksi - entinen kaatopaikka on vähän negatiivissävyinen. Toivoisin muistavani auringonkukan lailla kääntää kasvoni kohti valoa silloinkin kun maailma vaikuttaa pimeältä.

Murunen Elämän Leivästä
Mukana:

Kiitos tästä napista Lappareille

Jälleen mukana:

27.02.2012 - 22:19

En ole joutunut vuosikausiin asioimaan Kansaneläkelaitoksen kanssa. Sen vähän perusteella, mitä olen siitä kuullut viime aikoina puhuttavan, voinen laittaa kädet kiitollisena ja helpottuneena ristiin. Eräs kollegoistani kertoi menettäneensä yhden isyyslomaviikon. Isyysloma kuulemma voidaan pitää neljässä pätkässä. Hän oli säästellyt sitä neljättä tähän kevääseen, aikoien jatkaa talvilomaa toisella viikolla. Matkakin oli jo varatuna. Mutta olikin käynyt ilmi, että hän oli jo mukamas pitänyt neljä jaksoa isyyslomaa. Kas kun  kolmatta isyyslomaviikkoa käyttäessään hän oli käynyt yhtenä päivänä pitämässä yhden koulutuspäivän (mikä ei siis ole lainkaan hänen päätyötään), niin se oli katkaissut isyysloman, ja se kolmas viikko olikin muuttunut kolmanneksi JA neljänneksi isyyslomapätkäksi. Enempää ei tipu. Mies harmitteli omaa rehellisyyttään. Minä ihmettelin, mistä noita sääntöjä oikein keksitäänkään. Mitä ihmettä Kela olisi siinä menettänyt, jos olisi antanut kaikki isyyslompäivät. Joka tapauksessahan vanhempainlomapäivien määrä pysyy samana, ne menevät  sitten vain äitiyslomapäiviksi, jos isä ei niitä pidä tai tässä tapauksessa saa pitää... Meni matkasuunnitelmat uusiksi. Ihmettelen minä sitäkin, minkälaisia pökkelöitä siellä virastossa oikein ihmisten asioita sorkkii ja määrää.

 

Millan kirjoitti 27.02.2012 - 23:10
No, voi yhyren kerran! Tuolla lailla juuri käy, kun tuijotetaan enemmän muotoseikkoja kuin säännön perimmäistä tarkoitusta.

Entisen, yhteisen, kotikaupunkimme KELA:n konttorin eduksi on silti sanottava, että minä olen saanut siellä vain erinomaista, joustavaa ja ystävällistä palvelua, vaikka olen vuosikymmenten varrella aika kimuranttienkin kysymysten kanssa siellä asioinut.
Aila itte kirjoitti 28.02.2012 - 17:54
Tuo oli mukava kuulla... ja vielä kotipuolesta!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code