Katselin taas viime yönä kummia unia koulumaailmasta. Uni päättyi siihen, kun vs. rehtori seisoi koulun pihalla kello kolmelta vahtimassa, etteivät vain opettajat lähde töistä ennen aikojaan. Tai niin me kuvittelimme, ehkä hän olikin oppilaskuljetusvalvonnassa. Mutta ennen unikoulupäivän päättymistä ehdin opettajainhuoneessa kuunnella erään kollegan ainaista valitusta. Oli niin tai näin, aina väärin päin. Mietin, uskallanko sanoa ääneen, ja vihdoin päätin avata suuni: "Kuule, Teppo (nimi muutettu), mun isäni sanoisi sulle nyt, että sulle ei kelpaa rukihinen pierukaan."

Kerronpa erään unen taas, kun en viikkoon ole kirjoitellut eikä vieläkään ole kunnon inspistä.

Valve-elämässäkin siskollani on hevonen. Unessani se oli kuitenkin hieman todellista pienempi (onneksi). Se löntysteli siskon pihassa, tuli luokseni ja valitti "Mun on nälkä". Ajattelin itsekseni, että voi hyvä ihiminen hevoonen, eikö tässä ole ympärillä ruokaa vaikka kuinka. No, aloin taluttaa hepoa tien laitaan ja ohjasin sen turpaa kohti voikukkia ja muita antimia. Alkoihan se syödä, mutta edelleen valitti, että kun ei edes hänen huoneessaan ole mitään syötävää. Ihmettelin edelleen itsekseni, voisiko se olla totta ja lähdin katsomaan. Tottahan tallissa oli heinäpaaleja, olivat vain jotenkin jääneet pollelta huomaamatta. Aloin hajottaa paalia, ja pian nälkäinen hevonen tulikin selkäni taakse. Mietin, pitäisikö sille hakea vesisankokin, mutta huomasin sitten, että onhan tallissa juoma-automaatti. Sen ääreen suulas juttukaverini sitten siirtyikin.

Ja uni jatkui muulla teemalla. Kun olin siirtynyt tallin luota pihamaalle, pihaan ajoi vanhanaikainen, kaunis pyöreälinjainen auto. Sieltä nousi mies, joka tervehti tuttavallisesti. Vastasin tervehdykseen, vaikken saanutkaan päähäni kuka hän voisi olla. Onneksi vanhin veljemme ilmestyi siihen ja paljasti vieraan nimen ja sukuhaaran toteamalla, että tässä on nyt Erkin Erkki ja Heikin Heikki. Tajusin, että äidin serkkujahan tämän täytyi olla (vaikkei nimet ihan natsanneetkaan). Samassa jo mies otti minut lujaan halaukseen todeten, että sinähän olet se Anna-Liisan rakas ystävä. Myönsin olevani. Säännöllisten sukukokousten alkamisen jälkeen olen saanut tämän uuden mieluisan uniteeman. Aina silloin tällöin joku äidin serkuista vierailee luonani öiseen aikaan.

Siinäpä se oli lyhyesti viimeöisen uneni sisältö. Melkein kuin yhtä vaille Ilmestyskirjan ratsastajat, paitsi että Raamattu ei nimeä ratsastajista kuin Kuoleman (syksy?). Tosin ainakin Terry Pratchett antaa ymmärtää, että Nälänhätä on yksi ratsastajista. No, se siitä.

Unessani kuitenkin keltaiset lehdet leijailivat alas puista ja olin siitä suruissani, näinkö nopeasti kesä meni. Luultavasti eilisiltainen koulupapereiden järjestely toi syksyn uniini. Mutta mistä tuli velka? Ei se ollut suuri summa, mutta harmitti silti, kun olimme luulleet maksaneemme ukolle koko summan, mutta osa rahoista oli ilmeisesti pudonnut. Niitä ei kuitenkaan huoneen lattialla näkynyt, joku kai jo löysi ne. Taannoin sain eräälle unelleni selityksen, että se tietää rahaa, jos näkee unta p--asta, mutta entä jos näkee unta rahasta, tai oikeastaan sen hukkaamisesta?

Aina toisinaan ruokakin tulee uniini. Nyt valitin miehelle nälkää, joka vain sanoi, että senkun syöt. "Ai mitä, tiimarin leikkitaikinasta tehtyjä pipareita vai?" kysyin ivallisesti. Ihan oikeasti joku siinä unessa oli leiponut koristepipareita jostain uudesta inventiosta, syötäväksi kelpaavasta leikkitaikinasta. Eivät ne tietenkään maistuneet yhtään pipareilta. Kuolleena syntynyt ajatus mielestäni. No, nälkääni tongin sitten roskiksesta parasta ennen päiväyksen ohittaneita tuotteita... 

Viime aikoina olen taas katsellut kaikenkarvaisia unia. Otsikollani viittaan siihen, jossa nuorimmaisemme oli jälleen pikkupoika, jonka kuulin itkevän viereisessä huoneessa. Kun huikkasin, mikä hätänä, poika vastasi, että isi kiusaa. No miten se isi oli kiusannut... "Isi laittaa suun kiinni, kun mä yritän heittää sinne jotain..." Idea oli ilmeisesti, että isän olisi pitänyt pitää suu auki ja silmät kiinni, vaan eipä ollut tohtinut. Tottahan toki moinen epäluottamuksen osoitus harmittaa.

Olen uneksinut myös esikoispojasta pariinkin otteeseen. Toisessa hän oli portailla matkalaukku kädessään. Oli ottanut passinkin mukaan ja sanoi olevansa menossa Lappiin leirille (tämän unen näin kauan ennen kuin Millan kertoi miehensä Lapinleirimatkasta...) Aamulla tulkitsin unen tarkoittavan pojan lähestyvää Rovaniemen keikkaa Someroharjulla. Sama teema toistui vielä uudestaan toisessa unessa, jossa esikoinen oli leikannut pitkän lettinsä lyhyeksi. Alitajuntani työstää kovasti pojan alkavaa armeijauraa. Kun toinen poika tulee takaisin, niin toinen lähtee.

Superviikonlopusta olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta ei se välitunnin aikana onnistu. Kuitenkin tuntuu, että pitäisi hieman päivittää. Joutavaa löpöä siis vain. Kuuntelin aamulla uutisista, että petojen porotapot ovat lisääntyneet. (Olisipa ollut jännää kuulla, että petojen tappamat porot ovat lisääntyneet...) Uutisesta muistin oman omituisen uneni, jossa jouduin kesyttämään krokotiilia. Ai, miten se käy? Unessani siten, että työnnetään tukeva lanka, miel. rautalanka (tai sormi!) sieraimeen ja ohuen ihon läpi toiseen sieraimeen, siis aivan samaan tyyliin kuin sonnien nenärenkaat. Mulla oli sormi aivan puuduksissa, kun jouduin pitämään sitä niin kauan krokotiilin kuonossa, eikä se silti tuntunut talttuvan. Siis krokotiili, ei pelkkä kuono.

Minen lakkaa ihmettelemästä aivoja ja mieltä. Semmonen käsittämätön apparaatti. Tällä kertaa ihmetystä aiheuttaa lievä enneuneksunta. Pari esimerkkiä viime päiviltä.

Viikko pari sitten unissani piipahti tätimme. Meillä oli tädin kanssa kansallispuvut päällä, mutta niiden ylle oli puettuna myös kuoromekko. En muista tädin selitystä asialle. Uneni muistui mieleen viime kuoroharjoituksissa Vihannissa. Siellä kun väännettiin kuvaannollista kättä siitä, mitä naiset pukevat ylleen rovastikunnan kuorojen yhteiskonserttiin toukokuussa. Saimme Helenan kanssa tahtomme läpi, että ne naiset, joilla on ja jotka haluavat, saavat pukea kansallispuvut. (Muut laittavat mustan jakun, valkoisen paidan ja mustat housut tai hameen, miehillä mustat puvut niin ikään.) Työvoiton jälkeen muistin uneni - ja ihmettelin, miten täti tiesi meidän keikasta ja siitä, että kansallispuvut tullaan hyväksymään.

Viime yönä touhusin mäyränä kannon kimpussa. Se ei ollut kummonen unen pätkä, mutta sekin palautui yhtäkkiä mieleen, kun koulusta tultua löysin miehen touhuamasta pihakoivua nurin ja kun sitten sen kantoa katselin.

Jahas, nukkumaanmenoaika. Mitähän ensi yönä kattelis?

Näin jo toisen kerran ahdistavan unen lapsen katoamisesta. Ensimmäisestä unestani, jossa kadotin oman tyttäreni, kerroinkin jo värväämälleni unenselittäjälle. Tytär jäi bussista, jolla meidän oli tarkoitus mennä kotiin, eikä kuljettaja suostunut pysähtymään ja odottamaan, vaikka huusin suoraa huutoa... Näin vain ikkunasta, miten tyttö koetti kävellen seurata loittonevaa linja-autoa. Viimeksi sitten katosi pieni vietnamilaisoppilas koulun pihalta vielä mystisemmin. Lapset leikkivät piilosta ihan viattomasti, kun tämä pikkupoika sai päähänsä mennä piiloon Merkuriukseen, tajuamatta ettei hän sieltä takaisin pääse eikä häntä voida noutaakaan, kun kerran Merkurius koko ajan loittoni Maasta tullakseen yhtä lähelle seuraavan kerran vasta yli sadan vuoden kuluttua. (Enpä ole perehtynyt aurinkokuntamme lainalaisuuksiin, mutta unessahan kaikki voi olla mahdollista.) Voi sitä tuskan ja kauhun määrää, kun asian laita alkoi valjeta meille, opettajalle ja lasta noutamaan tulleelle äidille. Ei enää tällaisia kauhu-unia, jos voi pyytää.

Viikonloppuna näin taas kummaa unta. Mulla oli sammakko lemmikkinä. Se on jo sinänsä arveluttavaa. Voin vain kuvitella, mitä kauheaa sammakko symboloi, kun muistaa, että se oli yksi Egyptin vitsauksista ja että sanonta kuuluu "päästää sammakoita suustaan" (niin kuin siinä yhdessä sadussa).  Oikeasti sammakko voisi olla kyllä ihan mukava ja herttainen lemmikki (paitsi, että luonnonvaraisia eläimiä ei tietenkään kenenkään saa alioiksi mennä ottamahan). Mutta siitä unen yksilöstä tuli aivan riiviö, kun pöljä annoin sille illalla sängyssä kuppiin vettä ja viiniä.  Hulluna juovuksen käsis se koetti hyppimällä tavoitella sitten hyllyn päältä sitä viinikarahviani (joka oli muuten puolentoista litran maitotölkin mallinen). Oli tietty lisää vailla, kun himo iski. Mokomakin myrkkynuolisammakko.

Kunhan kuulen Annelta tulkinnan viinisammakkosymboliikalle, niin kerron (hänelle), mihin tuo uni hyvinkin saattaa liittyä.

Viime yönä menin töihin pitkästä aikaa bussilla. (Lapsuuden) kotipihasta ei ole monta metriä pysäkille. Kun olin perillä koulun pihalla, huomasin kauhukseni, että olin unohtanut pukea kengät. Olin tassutellut paksuissa villasukissani autoon. Yritin miettiä, miten selviän siitä koulupäivästä nolaamatta itseäni totaalisesti, auttaisivatko sisäkengät, sandaaliläpsykkäät asiaa. Tilanne kuitenkin korjaantui itsestään jonkin verran, kun jalkoihini ilmestyikin jostain kumpparit. Tosin en ollut ihan vakuuttunut, että ne olisivat vähemmän nolot kuin "sukanlavoon" kulkeminen...

Ei tarvinne ihmetellä. miksi Israel on tullut uniini viime aikoina pariinkin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla olimme jälleen matkalla sinne. Lentomatka taisi olla jo ohi ja istuimme jo bussissa, oletettavasti Ben Gurionin kentältä kohti Jerusalemia. Ihailin maisemia linjurin ikkunasta ja yritin ottaa kuviakin. Ensimmäiseksi meidät vietiin kahvilaan, jossa sai palvelua suomeksi. Muistelin ääneen, että viimeksi matka taisi alkaa tästä samasta paikasta ja arvelin, että noinkohan kaikki suomalaiset tuodaan ensin tänne. Marke vieressäni vastasi, ettei osaa sanoa, kun tämä on hänen ensimmäinen matkansa.

Viimeisimmässä unessa olin parin tutun kanssa muinaisessa Majakka-kahvilassa (siis olivatko nämä sitten kahvila- eivätkä Israel-unia?) Yhtäkkiä jonkun meistä mieleen tuli, että meidän pitäisi siunata israelia. Ja joku toinen esitti, että mitä jos tehtäisiin se heprean kielellä. Se, joka sitten aloitti hepreankielisen siunauksen, oli varsin epätodennäköinen henkilö, eräs kuntamme kouluavustajista. Mutta emme me osanneet kuin sapattirukouksen, leivänsiunauksen "baruch ata Adonai. Eloheinu melech ha olam..." Ja sitten vielä alkoi tulla asiakkaita sisään kesken rukouksen.

Eipä ehtinyt kulua kauaakaan joulusta ja vielä vähemmän loppiaisesta, kun näin jo vuoden ensimmäisen joulu-unen. Parkettia siivoilin jouluksi ja silmäilin hyllyjen päällystää, jotta kuka ja kuinka nuo ehtisi siivota. Mutta sitten kun rupesin fundeerahan lahjoja niin mieleeni tuli, että vastahan niitä vähän aikaa sitten availtiin, taasko pitäisi keksiä uusia lahjaideoita.
Tiedä häntä, johtuiko unesta, mutta kyllä mä sitten aloitin joulusiivoukset. Eilen tyhjäsin ja siivosin toisen ompelupöydän laatikoista ja tänään toisen . 

Taas meinaan nukahtaa istualleni, kuten eilen ja keskiviikkona. Kovin fyysistä open työ ei yleensä ole, mutta kyllä se väsyttää. Etenkin kun unirytmi on vielä joululomalla.
Voisin melkein lisätä yhden kategorian lisää, kun silloin tällöin tekee mieli kirjoitella unista. Nyt olen taas katsellut kaikkea kummallista. Inhottavin ja omituisin unen pätkä hetkeen oli edellisyöltä. Herättyäni muistin kuulleeni useammankin henkilön kertoneen, että se tietää rahan tuloa, jos näkee unta siitä itestään, kakasta eli sonnasta. Ajattelinpa herättyäni, että kohta on taas tilipäivä. Aiemmat kakkauneni ovat kyllä yleensä liittyneet jotenkin vessaan, mikä onkin aivan luontevaa. Mutta tällä kertaa "se" oli biologian tunnin preparointi- ja tutkimuskohteena... Kaikilla pöydällä oma näyte, mulla myös. Ja sen jälkeen oli heti ruokatunti. Pulpettien ja käsien pesemisen jälkeen myöhästyin ruokasalista niin paljon, että safka oli melkein lopussa. Ihmeesti kuitenkin oli ruokalystiä. Tarina ei kerro, mitä tutkimuksessa saatiin selville.

Mä nyt laitan tämän koulutyökategoriaan. Ehkä myöhemmin luon sen unikategoriankin.

...rappukäytävästä, lauloi Egotrippi. Minä sen sijaan kuulin jotain outoja ääniä keittöstä eilen. Ensin pieni ääni ja sitten perään räksähdys, joka kuulosti siltä kuin leivät olisivat pompanneet paahtimesta, vaikka kukaan ei ollut mitään paahtanut. Ihan oikeasti pelkäsin hetken, että olen sitten alkanut kuulla ääniä.  - Luin aiheesta mielenkiintoisen artikkelin eräästä sanomalehdestä, ja aika tavallista luulosairastelua onkin alkaa etsiä ja huomata samoja oireita itsessään. Pari yötä sitten näin aika pelottavan unen, jossa valtavan kokoinen kimalainen tai mikä lie herhiläinen lenteli ympärilläni ja lensi lopulta korvaani, eikä tullut pois. Minä olin hosunut sitä käsilläni, ja mies ihmetteli unessa, mitä minä huitelen, kun hän ei nähnyt eikä kuullut mitään. Kuulin korvastani kauheaa hurinaa ja toinen väitti, ettei siellä ole mitään...

Mutta se leivänpaahdin. Menin tarkistamaan ja äänelle löytyi luonnollinen selitys. Yläpuolella olevalta ikkunalaudalta oli vierähtänyt huulirasvapuikko leivänpaahtimen sisään ritilän päälle. Onneksi kuulin äänen. Ties millaisen tulipalon se esti.  

Vajaa kuukausi sitten kirjoitin peräkärryllisestä lanttulooraa, jolla äitini unessani pelasti joulumme. Viime yönä oli jälleen joulukatastrofi. Siivoukset olivat nytkin kondiksessa, eikä ilmeisesti ruuastakaan ollut huolta, mutta aatonaattona tajusin tällä kertaa, että kaikki lahjat on vielä hankkimatta. Se tahtoo sanoa, että syytä olisi alkaa sitä asiaa korjailla vähän kerrassaan mutta aloittaen pikimmiten.

Tänä iltana en kuitenkaan lähde ostoksille. On laitettava reissukamppeet kuntoon, jotta huomenna heti työpäivän jälkeen päästäisiin liikkeelle, Kauhajoen kautta Tampereelle. Sattui niin somasti, että KD Naisten liittokokouksen kanssa samalle viikonlopulle tuli kutsu siskon tytön valmistujais-/ akatemiaanpääsyjuhlaan. Yksi tie kaksi asiaa. Samalla tulee Naisjärjestölle säästöä, kun ei tarvitse korvata matkakulujani.

Sain veljeltä nimipäiväonnittelut aamun koitteessa. Vein yläkoululle täytekakkua, mutta alakoululle vain nisua, kun vasta olin vienyt sinne lakkiaiskakut. Vielä löytyi puutarhasta vadelmia kakun täytteeksi ja paleltumattomia krassin kukkia koristeiksi. Nyt pitäisi vielä täyttää yksi gluteeniton kakku illan kuoroharjoituksiin. Kakkujen kanniskelun lisäksi mulla oli tälle aamulle päivänavauksen pitäminen, johon lupauduin eilen. Uuden jakson alkaessa, kun vuorolistat vasta tulevat, on vaikeaa saada päivänavauksen pitäjää, kun ei ehditä valmistautua. Mulla oli kuitenkin valmiina pari kolmekin ideaa, joten uskalsin luvata. Unohdin siinä, että mulla oli tälle aamulle vielä opettajaikokouskin alakoulun puolella, mutta sieltä pääsin luistamaan ajoissa yläkoululle keskusradion ääreen.

Kun koulupäivän jälkeen ajoimme kollegan kanssa kotipihaamme, niin mua hieman nolotti nähdä kotioven edessä kaikki roska-astiat ja kengät, mitähän Hanna-Leena ajatteli meidän huushollista? No, meidän miehillä oli ollut siivouspäivä, joka oli vain jäänyt vähän kesken, kun miehelle oli tullut kiire kauppaan siinä vaiheessa, kun olin soittanut hänelle kotimatkalta. Pyytämäni kerman lisäksi toi nimipäiväkukaksi  hehkuvanvärisen ruukkugerberan ja pähkinäsuklaata.

Eilen illalla meni naisten kanssa yhdeksään saakka jedidot-lauluja haeskellessa ja harjoitellessa, tänään alkaa sitten se kuorokin. Unet ovat olleet lähinnä painajaisia taas parina yönä. Maanantain poliittisen sekoilun jälkeen arvasinkin odottaa vaaliunia. (Unissani mm. vaahtosin kauheasti nuorelle tytölle, joka oli tullut äänestämään ilman passia... no, onneksi kävi ilmi, että vaikka hänellä ei passia ollutkaan mukanaan, niin oli kuitenkin kuvallinen kelakortti, jolla todistaa henkilöllisyys.) Viime yönä näin kauheaa rikosunta, jossa tuntemani kunniallinen ja kaikin puolin kunnollinen nainen petti miestään ja sitten vielä kuristi kuoliaaksi miehen, joka oli joko se hänen puolisonsa tai sitten se rakastaja. Kauhistunut alitajuntani kuitenkin pyrki korjaamaan tilanteen ja myöhemmin mies virkosi. 

Olis varmaan tarttenu aikanaan jo lisätä yhdeksi blogini kategoriaksi unet ja painajaiset. Viime yönä oli vuorossa taas klassinen joulu-uni:

Oli jouluaatto ja kaupat jo kiinni, kun minä vasta hoksaan, että lantut jäi sittenkin ostamatta. Miten selviämme joulunpyhistä ilman lanttulaatikkoa? Siinä unohtui jo keskeneräinen siivouskin pienempänä murheena taka-alalle. Mutta kappas, äitini ajaa pihaan Corsallaan peräkärryä vetäen. Ja peräkärry onkin valtavan kokoinen uunivuoka täynnä höyryävää lanttulaatikkoa! Ehkäpä jälleen tuleva joulukin sujuu omalla painollaan ja asiat järjestyvät. Vaikka sitä tuskin alitajuntani hevillä uskoo. Odotettavissa lisää joulupainajaisia mihin vuodenaikaan tahansa.  

Pari vuorokautta täysin eristyksissä ulkomaailmalta, kun Vuontiskammi on sopivasti katvealueella ja kun mökille ei tule sähköä eikä autotietä. Uskomaton hiljaisuus, josta välillä erottui vain tuulen humina, airojen kitinä, kärpäsen pörräys, korpin rääkäisyt tai kuukkelin vihellys. Ensimmäistä kertaa miehen kanssa kahdestaan mökillä, joten myöskään lasten hilpeää elämöintiä ei kuulunut. Bongasin muutaman aivan upean kukkivan kasvinkin, vanamo niistä yksi. Kahden muun nimi pitää vielä kasviosta varmistaa. Jospa myöhemmin lisäisin tähän kuvankin nuokkutalvioksi muistelemastani.

Mutta mikä siinä on, että tuolla rauhan tyyssijassa, missä mielen piti olla rauhoittunut ja rento, alitajunta tai jokin pani minut näkemään kauheita painajaisia koulutyöstä molempina öinä? Ensimmäisenä yönä mun oli tarkoitus puhutella luokassa kahden kesken yhtä ilkikurista ja isoa oppilasta (joka muuten sattui olemaan Lordi himself), mutta siitä ei tullut mitään, kun en saanut millään toisia oppilaita poistumaan välitunnille. Mä saratin ja kurmootin, tein aivan kaikkea, mitä yhdenkään aikuisen, vielä vähemmän opettajan ei pitäisi tehdä - ja aivan turhaan, ei mitään vaikutusta. 

Toisena yönä olin sitten ekaluokan opettaja, jonka piti valmistella kuvataiteen/ askartelun kaksoistuntia. Lähestyvään jouluun liittyen päädyin viimein valitsemaan työksi punatulkun, jonka vatsaosa tehdään villalangasta tupsutekniikalla. Ikävä vain, että sekä materiaalin varmistaminen (löytyisivätkö oikean väriset villalangat, kanavaneulat, sakset, musta kartonki) että kaavojen piirtäminen jäivät kuitenkin liian myöhälle. Kello soi jo, kun avustajani edelleen piirsi punatulkun kaavoja. Paha kyllä, hänellä oli täysin väärä malli, joten homma piti alkaa alusta. Onneksi heräsin ennen kuin oppilaat kyllästyivät tyystin odottamaan, mitä ja milloin tehtäisiin.   

Kerroin Anne-ystävälle uusiohenkisestä joululahjaideaunestani, jota en nyt kuitenkaan tässä käy kertomaan, koska se ei sinällään liene toteutuskelpoinen. Mutta vinha perä tuntuu kuitenkin olevan "Jönssin" viisaudessa. Hän neuvoi aikanaan meitä lukion matikantehtävien kanssa vaikertavia kokeilemaan aamulla uudelleen, ellei jokin kotitehtävien matemaattinen probleema selviä illalla. Aamulla unen jäljiltä kun aivot ovat freesit ja täynnä salattua kapasiteettia. Tuo viimeinen oli kylläkin mun omaa tulkintaa eikä lainausta emeritus matematiikan lehtorilta.

Nimittäin. Tänä aamuna juuri herätessäni päähäni pätkähti idea. Mutta aloitan alusta. Vajaa kaksi vuotta sitten meillä tehtiin keittiöremontti. Uudet kalusteet oli pakattuna mm. sinisiin reunapehmusteisiin, sellaisiin pitkiin vaahtomuovisuikaleisiin, joiden muoto päästä katsottuna muistutti U-kirjainta. Mietin kuumeisesti, mihin niitä voisi edelleen käyttää. Tänä aamuna idea syttyi. Vanha matontamppaustelineemme on hivenen ruosteessa. Siinä on varsin riskaabelia kuivattaa pestyjä mattoja. Kun puoliunessa kuuntelin sadetta ja ajattelin edelleen siirtyvää keskeneräistä matonpesu-urakkaani, niin silloin muistin nuo siniset pehmusteet. Niillä voisin päällystää mattotelineen ruosteiset putket ja siten varjella matot ruskettumiselta. Samassa kuitenkin tajusin, että mieheni kenties on jo heittänyt pehmusteet menemään varastoa siivotessaan. Äsken asiaa häneltä tiedustelin. Ei hän ole niitä pois heittänyt. Ne ovat kuitenkin jo käytössä. Lämpöeristeenä pihavaraston seinässä.

En ollut lainkaan pahoillani. Uusio-ongelma oli jo ratkennut. Mitä tästä opin? Ainakin sen, että edelleen pitää puoliaan vanha viisaus "aika tavaran kaupittee" ja "kenties tätä tarvitaan vielä". Ja myös sen, että lepo on tärkeää aivoillekin.

Kerroin työkaverille nähneeni unta, että minulla oli lehmä ja sillä vasikka. Kollega kysyi, oliko lehmä lihava vai laiha. Että tuleeko katovuosi vai yltäkylläisyyttä. Uneni lehmä oli siro, terveennäköinen sopusuhtainen ayshire. Muistan, kun aikanaan opettaja Kivistö kysyi luokalta, miten tuo ayshire äännetään. Nostin rivakasti käteni ja vastasin totisena "aussyyri", sillä niinhän meillä niitä kutsuttiin. Biologian kirjassa oli kuitenkin ollut kuvatekstissä ääntämisohje, eikä se ollut sinne päinkään...

Unessani harmittelin, että joutuisimme luopumaan lehmästä pitovaikeuksien vuoksi. Mietin vielä, mitä teemme kuiville heinille, mutta sitten ajattelin, että niitähän aina tarvitaan (mihin ihmeeseen?)

Näin televisiosta, miten nykyajan maanviljelijä pyörittelee koneella ison pyöröpaalin päälle valkoista muovia kymmeniä metrejä, ja minua hirvitti. Miten tuo muovi kierrätetään? Onko se kokonaistaloudellista? Ja onko se etenkään ympäristöekologista?

Kunpa voisikin vielä olla niin, että joka perheellä voisi olla lehmä, muutama kana, maapläntti ja lato kuivaheinälle. Mutta se on vain minun toiveuneni.