Kirjoitin wordille talteen torstaina tämän (kursiivilla), mutta nettiongelmien takia en sitä saanut blogiin siirrettyä. Ehkä hyvä niin, sekä itselleni että Annulille, joka sai toivon mukaan purkautua tarpeeksi minun häiritsemättä. Itse sain rauhoittua, nauttia seurustelusta ja keskittyä vieraisiini. Tällaiset tunnelmat torstaina luettuani kommentteja:

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ruokaa laittaessani sekoilin mitä sattuu, kun olin ajatuksissani. Vatsaa väänsi, sydän hakkasi ja kädet tärisivät. Huono omatunto vaivasi. Harmittaa, että olin saanut Annulin varpailleen. Haluan kuitenkin vielä Annulia rauhoittaa/ lohduttaa sillä, että yhdyssanat ovat meille suomalaisille yksi kielemme vaikeimmista kielioppiasioista. Sanomalehdet pursuavat yhdyssanavirheitä. Olen kuitenkin päättänyt, etten milloinkaan mene kenenkään toisen blogiin oikomaan kielioppivirheitä. Pysyttäydyn omassa grrrrrr-osastossani vielä muutaman tärsytyskikan verran, kenties.

Muutaman vessassa käynnin jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei blogin pitäminen oikein taida sopia kropalleni eikä psyykelleni. Mutta nyt minulla onkin hyvä syy jättäytyä täältä hiljaiseloon viikonlopun ajaksi, koska aika menee kekkereiden rustaamiseen. (Nyt alkaa romanialaisten juustokeksien teko, kiitos Dalialle reseptistä.) Tänne kauas pohjoiseen on tulossa harvoin käyviä etelän vieraita, joukko tärkeimpiä ihmisiäni, sukulaisia on tulossa kylään. Tervetuloa, rakkaat!

Nyt tähän päivään, maanantaihin. Sydän hakkaa taas siihen malliin, että taidan siirtyä loppuviikoksi hiljaiselolle hoitamaan velvoitteita sekä nauttimaan puutarhahommista, synttäreistä, kuorosta, sapattiateriasta ja ÄITIENPÄIVÄSTÄ. Terveiset äideille. Anne ja Dalia saavat lukea loppuviikon kuulumisiani henkilökohtaisesti sähköpostitse.

Armias lienee synonyymi sanoille armollinen, armoisa?