Satuin kuulemaan Radio Deistä, kun Pirkko Säilä Patmos-lähetyssäätiöstä kertoi käynnistään Nazen luona, kun tämä vielä oli "säilössä". Pirkkoa oli järkyttänyt nähdä, kuinka monien lukittujen ovien takana, piikkilanka-aitojen suojassa ja vartioituna Nazea pidettiiin, vangittuna kuin rikollista. Tämä käytäntö on ehtinyt tulla itselleni tutuksi mamuopettajana. On ilmeisesti täysin rutiinia, että karkotuspäätöksen jälkeen poliisi hakee esimerkiksi perheenpään säilöön, niin ettei perhe saa päähänsä lähteä omin neuvoin omille teilleen. Pirkon kommentit palauttivat kipeästi mieleeni ystäväperheemme karkotuksen vajaa kolme vuotta sitten. Emil joutui viettämään viimeisen viikonloppunsa Suomessa telkien takana Raahen poliisilaitoksen putkassa. Sillä aikaa Dalia yritti kuumeisesti järjestää käytännön asioita, kodin tyhjääminen, firman asioiden hoitoon saattaminen, välttämättömien pakkaaminen. Sydän pakahtumaisillaan huolesta ja surusta. Myöhään sunnuntai-iltana hyvästelimme Dalian ja lapset, mutta Emiliä emme päässeet katsomaan, vaikka meitä oli pikkubussillinen ystäviä ja opiskelijatovereita poliisilaitoksen ovien takana aiemmin illalla. Vierailuaika on ohi, totesi päivystyskierroksellaan ollut maijakuski epäpoliisimaisen tylysti. Itkin kännykkään hyvästit Emilille. Mutta tapansa mukaan hän sai minut piristymään ja nauramaankin lupaamalla: "I promise you, we'll meet again really soon." Ja hän piti lupauksensa, matkustimme heitä tapaamaan 5 kk:n kuluttua.