Sain joitakin vuosia sitten mieheltäni lahjaksi rannekellon, joka toimii valoenergialla. Ihana ekologinen lahja, josta on ollut paljon iloa ja hyötyä. Vanhemmuuttaan se on kuitenkin alkanut osoittaa kaamosmasennuksen oireita. Pitkät pimeät yöt ja lyhyt hämärä päivä, joka ei kunnolla edes sarasta, on ollut liikaa kelloni sietokyvylle. Jo muutamana talvena se on asettunut levolle. Mutta valohoito lampun alla on saanut sen nytkähtelemään uudelleen käyntiin. Tänäaamuna huomasin, että kello oli pysähtynyt eilen päivällä kolmelta. Kun yritin löytää sille mukavaa ja tehokasta tankkauspaikkaa, niin mieheni auttoi teippaamalla sen suoraan kiinni keittiön loistevalaisimeen. Vielä muutama viikko pimenevää ja sitten tuomaanpäivän tienoilla (itse asiassa Rafaelin päivänä) puntit on tasan.  Tsemppiä, kello - ja me muutkin valoa kaipaavat.