Hyvä kun olin ennättänyt lähettää blogiin valituksen maapallomme ilmakehän lämpenemisestä ja siitä johtuvasta lumenpuutteesta, kun ulkona oli alkanut hiljoksiin leijalla lumihiutaleita. Illansuussa käväisin ulko-ovella sen huomaamassa.

Joku saattaisi tympiintyä, että mikä maailmannapa mä luulen olevani, kun kuvittelen Hänen säät ja ilmat säätävän sen mukaan, mitä minä blogiini rustaan. Pois se, että sellaista kuvittelisin. Mutta on se vain ihmeellistä, että Kaikkeuden Herra on sanonut niinkin että "kätteni hipiään olen sinut piirtänyt". Että Hän rakastaa ja kohtelee sinua niin kuin olisit ainut ihminen maailmankaikkeudessa.

Tällä hetkellä olo on mukava. Kohta alan raapustaa vastausta tänään saamaani kirjeeseen. Televisiosta kuuluu Marc Bolanin leppoisa Laalaalaa laalalalaa... Oli jännä nähdä, että Ringo ja Elton ovat joskus soitelleet hänen taustabändissään (hymiö) Niin ja sellainenkin kiva asia, että tänään vihdoin tohdin käydä ripustamassa jäätähdet havuportin päälle. Jouluaattona en raaskinut, kun tiesin suojakelin olevan tulossa. Olisivat sulaneet saman tien. Olen muutamana vuotena jäädyttänyt narujen päihin hiekkakakkutähtimuotilla ulkojoulukoristeita.

Mutta sellainen vetoomus vielä, että jättäisitte ilotuliteraketit ostamatta ja sytyttämättä.

Laitan tämän heng. ym.otsikon alle, vaikka täs on muutaki, jotta ihmiset osaavat varoa...