Muutama päivä sitten TV oli auki talousuutisten aikaan ja yht'äkkiä korviini tarttui jotain. Uutisten lukijalla oli hyviä uutisia; Hämeenlinna oli saanut toimitustilauksen panssariajoneuvoista Arabiemiirikuntaan. (Lyhyt tiedotus meni nopeasti ohi, en mene valalle yksityiskohdista.) Miksi en osannut yhtyä iloon jonkin suomalaisfirman talouden kohentumisesta?

Vaikka armoitettu historian opettajamme Lusa aikanaan sai minut vakuuttumaan, että jokaisella valtiolla on oltava oma puolustus, koska sotilaallinen tyhjiö täyttyy, niin silti en voinut olla kakimatta asevientiä. Meidän kätemme on vereen tahritut, ajattelin jo mielessäni.