"Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon?" Matt. 10: 29

Olettaisin kuitenkin, että varpusten arvo on nyttemmin noussut tuosta parin tuhannen vuoden takaisesta. Lehdistä olen lukenut, että varpuskanta on suorastaan romahtanut. Siitäpä syystä olin tavattoman ilahtunut, kun näin tänään aamupäivällä viisi varpusta ruokailemassa lintulautamme alapuolella. Kohta ilmestyi paikalle kuudeskin, mutta se taisi olla pikkuvarpunen, joka lehtien mukaan on alkanut vallata elintilaa isoserkkuaan tehokkaammin.

Lintulaudasta on ollut taas tänä talvena paljon iloa. Kaksi oravaa temmeltää sen lähistöllä lähes päivittäin, toinen odottaa maahan tippuvia auringonkukan siemeniä, kun toinen taiteilee takavarpaillaan lintulaudan harjasta roikkuen.

Kuvia en ole yrittänytkään ottaa, etteivät suotta säikähdä pois. Videonpätkää saatiin aattona oravan puuhista. Hupaisaa sinänsä, että videolla kuuluu taustalla Taatan radioitu joulupakina, jossa hän sitreeraa Isä meidän -rukousta: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme". Kuuluu se jokapäiväinen leipä oravallekin ja muille Luojan luomille.

Nuoremmille tiedoksi, että Taata on F.E. Sillanpää, Nobel-kirjailijamme.