Suhteeni kesään on välillä varsin ristiriitainen. Mitä ajatella esimerkiksi siitä, että UVA- ja UVB-säteilyistä varoitellaan mediassa ja kuitenkin huomaan kadehtivani ruskettuneita ihmisiä. Ihmettelen, mistä rusketus mahtaa olla peräisin. Ei ainakaan tuulisesta ja sateisesta Raahesta, luulemma. Siitä asti kun muutimme tänne, olen joka kesä ollut sisaruksiani kalpeampi koko alkukesän. Sitten nuo ötökät. Tällä hetkellä eliörintamlla vihaan vain liljakukkoja enemmän kuin hyttysiä. Itikat hyökkäävät heti, kun hiilidioksidia hönkäilevä uhri pysähtyy. Mokomat hävyttömät ajoivat minut pois kasvimaaltani! Muut perheenjäsenet ovat tiämmä päättäneet ryhtyä tupajumeksi, ovat jumittuneet tupaan suojaan aggressiiviselta ulkomaailmalta. Apropo ötökät. Olen huushollin puolipäivätoiminen ampiaisen pyydystäjä. Päätin, että yritän kuljettaa nekin elossa ulos lätkimisen sijasta. Tuntematta sen enempää ampiaisen elintapoja ajattelin välttää kaikkien mahdollisten pölyttäjien surmaamista, viime kesänä kun maailmalla kauhisteltiin mehiläiskatoa. Ampiaisen pyydystäminen on aika helppoa, kun vain jaksaa odottaa, että se istuu ikkunalle. Juomalasi päälle ja kirjekuori tai muu jäykähkö paperi ikkunan ja lasin väliin kanneksi. Purkissa saatto ulos.