Sain yhden homman hoidettua loppuun, kun vein piirin syyskokouskutsut postiin. Vajaasta neljästäkymmenestä kokousedustajasta tarvitsi lopulta lähettää vain 25:lle, kun muille riitti sähköinen kutsu. Kotiin päästyä sain ajalliseksi, että tarkistin paikallisosaston säännöistä, milloin sen syyskokous pitäisi pitää. Helpotti kovasti huomata, että aikaa on joulukuulle. Onneksi kirkkokuoron syyskokous pidettiin jo viikko sitten, ai tarttisikin tulostaa pöytäkirjat huomisiin harjoituksiin tarkastettavaksi. Nyt tuntuu kuitenkin, että olisi pieni ja levollinen hetki hengähtää.

Joko nyt jatkaisin perjantaista? Tänään kanslisti totesi, että olit sitten konsertissa... Ei sentään maininnut roikastamisestani mitään. Kas, kun Maarit lauloi uuden levyn laulujen jälkeen vanhaa tuotantoa, myös Laakson liljan, niin siinä hän sanoi kertosäkeen kohdalla "nyt on teidän vuoro laulaa". Ja minähän lauloin häpeilemättä (- siinä vaiheessa, häpeän tunne seurasi myöhemmin...), kun toinen vielä lavalta yllytti, että kovempaa, teitä on enemmän... Sääli vierustoveriani, nuorta tyttöä, jonka ilmeisesti oli äiti kiskonut konserttiin ja joka istui kuin tymä innostumatta tahtia taputtamaan, ei edes jalka vipattanut. Onpa mukava, kun itse ei tarvitse olla nuori enää, jonka pitää aina niin kauheasti varoa ettei vain mokaa, tai miettiä, mitä toiset ajattelee tai ettei vain kukaan huomaa.

Jälkeen päin, kun minuun koetti tulvia häpeän tunne, mietin johtuiko se sittenkin siitä, että vanha kehno halusi pilata tunnelmani epämääräisellä syyllisyydellä, koska suututin sen toivottamalla Maaritille ja Samille siunausta levynsigneerausjonossa.