Kun aloin kokoilla rasioihin yön yli kuivuneita koristeltuja pipareita, niin fundeerasin hetken, pitäisikö hakea kamera ja ottaa taas kuva. Mutta en halunnut mennä kamarin kaapille tonkimaan ja häiritsemään lepäilevää miestäni. Onhan noista jo otettu kuvia menneinä jouluina (löytyy täältä blogistakin), samalla mallilla koristelin jälleen. Enkä mä kuitenkaan tähän blogiin olisikaan enää osannut kuvaa laitta, että sikälikin, turha vaiva. Tänä adventtina olen kyllä häärännyt pipareiden kanssa enemmän kuin muina jouluina. Ekan taikina-annoksen (nelinkertaisen) tein jo marraskuulla, jotta sain koristeltuja muumi-pipareita vietyä lähetysmyyjäisiin ekan adventin aattona. Sillä erää kylläkin paistoin vain puolet taikinasta ja pakastin loput, jotka sitten leivottiin myöhemmin, kun muutenkin uunia lämmitettiin (siis ihan vain kiertoilmauunia). Viikko siten lauantaina tein uuden nelinkertaisen piparitaikinan aamulla, jätin sen päiväksi ulos jähmettymään ja jumpan jälkeen illalla poikien kanssa homma meni pipareiksi. Jälleen jätin jääkaappiin osan taikinasta ,  josta tiistaina sitten tein loput piparit. Nyt on piparivärkkäykset värkkäilty tältä joululta. Enää on jäljellä syöminen, mutta se ei tuota vähäisintäkään vaikeutta.