Tulin vajaa pari tuntia sitten kirkosta (kuorokirkossani alkaa jumikset nykyisin vasta puoleltapäivin) ja puolen tunnin päästä pitäisi suoria sinne vielä uudemman kerran, kun kuoro palvelee perinteisesti vielä iltakirkossakin.  Yöllä oli satanut lunta ja vielä aamullakin hiutaleita leijaili. Kun on talvirengas pyörässä, ei tarvitse lunta säikkyä. 

Pyhäinpäivän suosikkivirsiäni on 142, joka tänäänkin laulettiin vuorovirtenä. Jo Leevi Madetojan sävellys on upea, mutta erityisesti sanat (suom. Lauri Pohjanpää) koskettavat niin syvältä, etten tätä kuivin silmin laula. Ennen messun alkua kävimme kuoron kanssa päivän ohjelman läpi, ja sen jälkeen sipisin vierustoverilleni Leilalle, että jospa ei tarvitse enää messun aikana poraata vuorovirren aikana, kun jo harjoituksissa sain itkuni itkettyä. Mutta eivät ne virrat niin vain ehdy. Ajattelen aina Erkki-pappaa, kun lauletaan:
"Niin koittaa päivä uusi, loistava, kun Herra saapuu kirkkaudessa ja pyhät liittyy pyhiin taivaassa. Halleluja!" 

Äidin isä kuoli sodassa, kun äiti oli kahdeksanvuotias. Olen kuullut vain kerrottavan Erkki-papasta, nähnyt hänestä muutaman valokuvan ja lukenut hänen rintamalta mammalle lähettämiään kirjeitä. Mutta kun pyhät liittyy pyhiin taivaassa, mekin saamme nähdä papan. Näin uskon.