Elin lapsuuteni ja nuoruuteni Kekkosen aikana. Ollessani kai viisivuotias pääsin jopa hänet näkemäänkin maatalousnäyttelyssä.

Aikanaan kuitenkin Kekkonen sairastui ja kuoli. Ja sitten otettiin opiksi ja muutettiin lakia siten, että sama henkilö voidaan valita presidentiksi peräkkäin korkeintaan kahdeksi kaudeksi.

Ja senpä seurauksena meillä on nyt jo liuta presidenttejä, kun niitä ennen oli vain se yksi. Kohta valitaan  Suomelle uusi presidentti, jolloin meillä on jo neljä presidenttiä yhtä aikaa elossa. Ja kaikille aiemmin istuneille kuulemani mukaan maksetaan presidentin eläkettä. 

Olipa hyvä - taloudellisessa mielessä - ettemme äänestäneet nuorta Paavo Arhinmäkeä presidentiksi. Hänellä lienee elinvuosia ainakin nelisenkymmentä. Olisi se tullut maksamaan yhteiskunnalle. Mutta jos sen sijaan olisimme valinneet Paavo Lipposen, olisi aikanaan ollut odotettavissa huomattavasti lyhyempi presidentineläkkeen maksuaika. Kahden kauden jälkeen hän olisi ollut jo kutakuinkin samanikäinen kuin Kekkonen sairastuttuaan ja menehdyttyään.

Meistä suomalaisista äänioikeutetuista jokainen saa aivan vapaasti valita, ketä kulloinkin äänestää ja millä perusteilla - niinkuin se yksi imitaattori, joka ajatteli äänestää helpoimmin imitoitavaa ehdokasta saadakseen hyvän ohjelmanumeron - niin miksi ei sitten vaikka taloudellisilla perusteilla.  

Enpä kuitenkaan äänestänyt taloudellisin perustein minäkään tällä kertaa. Äänestin mielestäni parasta ehdokasta, ilman yhtään taktikointia.

PS. Joku taisi otsikon perusteella luulla minun aikovan kirjoittaa siitä kolmannesta Paavosta, siitä perus-Paavosta.

Ei sitten saatu koko Suomen presidenttiä, miettinevät monet pohjoissuomalaiset. Itsekin jo päästin päänuppiini niinkin hurjia ajatuksia, että jos tässä hyvinkin Suomi vielä jakautuu taikka jaetaan kahtia (ja nimenomaan pohjois-eteläsuunnassa). Taisinpa sanoa ajatukseni ääneen, kun kuopus arveli, että siitä syttyisi sisällissota. No, sellaista ei enää meille kaivata. Mutta jatkoin silti ajatusta. Kävisikö niinkuin Etelä- ja Pohjois-Koreoille? Köyhä Pohjois-Suomi ja rikas etelä. Tosin Pohjois-Suomella sentään olisi turismi edelleen jonkinlaisena tulonlähteenä, toisin kuin Pohjois-Koreassa on.

Arvelin ensin, että Pohjois- ja Etelä-Suomien raja menisi kutakuinkin tässä Oulun eteläpuolella. Mutta nähtyäni Väyrysen kannatuskartan vihreät alueet (yli 50%:n kannatus) totesin, että mahdollisen presidentti Väyrysen valtakuntaan kuuluisi lisäksi aika roikales Etelä-Pohjanmaata ja Keski- ja Itä-Suomea.

Kaikesta huolimatta soisin kernaasti meidän pohjoissuomalaistenkin valitsevan jäljelle jääneistä ehdokkaista lähinnä omansa ja käyvän äänestämässä. Kyllä minäkin käyn.

Vaalilautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat istuivat torstai-iltana raatihuoneella totuttuun tapaan vaalikoulutuksessa sunnuntaita varten. Kun kuittasin läsnäololistaan nimeni, niin vieressäni istunut Arhinmäen tukijoukkoihin kuuluva herra R totesi minulle: "Sinähän kirjoitat väärällä kädellä!" Minä väitin vastaan, että enpäs kuin oikealla. Vasta kotona hoksasin, mitä olisin voinut tuolle vasemmistoveljelle sanoa: "Mistä lähtien vasen on ollut väärä?"

No, ehkä oli jälleen aivan hyvä, että minulla on pitkä sytytyslanka. Niin ei pala näpit. Eikä sillat.

Käytiin miehen kanssa äänestämässä ennen ruokakauppaan menoa. Kotimatkalla aloin hymyillä vinosti muistettuani taannoisen numerosekaannuksen eräältä kauppareissulta. Olin aloittelemassa leipomisurakkaa uudenvuoden jälkeen ja kirjoittanut miehelle ostoslistaan mm. hiivaa (ainakin 7 palaa). Huonosti sutaistu seiska oli näyttänyt miehen mielestä aivan kakkoselta, joten hän toi hiivaa vain kolme palaa. Kun suureen ääneen aloin tutkia ostoslistaa, totesin häpeissäni, että itsekin olisin erehtynyt luulemaan pyöreämuotoista seitsemäistä kakkoseksi. 

Jaa, miksi se muistui mieleeni ja miksi vino hymy? Tuli vain mieleeni, jos seiskaa taas erehdyttäisiin luulemaan kakkoseksi...

PS. Haluan vielä sen tähdentää, että kävisin EHDOTTOMASTI äänestämässä vasta vaalipäivänä - se kun tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle -  mutta käytännössä se on mulle mahdotonta, kun istun koko vaalipäivän parinkymmenen kilsan päässä omasta äänestyspaikastani, aivan toisen äänestyspaikan vaalilautakunnan pj:na.  

Tänään kuuntelimme työmatkalla Yle Puhetta, kun siellä kerrottiin Helsingissä julistetusta matkarauhasta. Ei se ollut niin juhlallinen kuin joulurauhan julistus, mutta taitaa ikävä kyllä olla vähintään yhtä tarpeellinen, kuten koulurauhan julistuskin.

On surullista, ettei oikeus koskemattomuuteen ja turvalliseen matkustamiseen ole itsestäänselvyys. Jutussa mainittiin tuoreimmat (so. tämänpäiväiset) väkivaltatapaukset liittyen matkustamiseen julkisilla liikennevälineillä pääkaupunkiseudulla. Toisessa tapauksessa ihminen oli tönäisty paikallisjunan alle (henkilö hoidossa vakavien vammojen takia) ja toisessa oli pamputettu lievästi kehitysvammaista henkilöä.

Ohjelmassa haastateltiin lyhyesti Pekka Sauria, joka oli syksyllä julkisuudessa osoitettuaan siviilirohkeutta puuttumalla kanssamatkustajan törkeään ja rasistiseen käyttäytymiseen. Hän halusi edelleen rohkaista suurta enemmistöä puuttumaan näkemiinsä vääryyksiin. Hänen mukaansa yleensä ei suinkaan tarvita fyysistä puuttumista, vaan suun avaaminenkin riiittäisi. Kun vain joku tai jotkut sanoisivat väärintekijälle, ettei tuollainen käy. 

Matkarauhaa!