Jostain putkahti tänään mieleeni vanha kunnon banaaninlastauslaulu. Siinä ensimmäisen kerran olen kuullut käytettävän englannista lainattua verbiä "digata". Laulun esittäjä keskeytetään useaan otteeseen ja Hectorin äänellä annetaan esiintymisohjeita:

- Älä viitti laulaa hiestä, mä en diggaa hikee.

- Mut niin se laulu menee, se menee, et "hhaisee hhiki alla taivaan"...

Myöhemmin keskeyttelijä kehottaa kovaäänistä laulajaa siirtymään kauemmaksi ja kauemmaksi laulamaan, ja lopulta hän menee oven taakse: "Hei, se meni takalukkoon!"

- Dorka, mutisee Hectorin ääni.

Mutta palatakseni verbiin "digata". Tuossa laulussa siis käytetään sen yhteydessä objektia ja sen partitiivimuotoa. Ja mielestäni se käytäntö noudatteleekin alkuperäiskieltä. Eihän englanniksikaan ole mitään prepositiota tyyliin "I dig about chocolate".

Nykyään kuulee kuitenkin digata-verbiä käytettävän samaan malliin kuin kotoista tykätä-teonsanaa: "diggaan lumesta". Jos olisin kielitoimistossa töissä, niin en hyväksyisi sellaista, vaan sakon prätkäyttäisin Huuto

En tiedä, johtuuko ehdottomuuteni siitä, että ensimmäistä kuulohavaintoani pidän alkuperäisenä ja siksi oikeana. Vai johtuisiko se Hectorin yliarvostuksestani.

Mä diggaan Hectoria ja banaaninlastauslaulua.

Jos oikein inhottavaksi heittäydyn, niin kirjoitan vielä joskus siitäkin, miten eri aisteihin liittyvien verbien (haista, tuoksua, maistua, tuntua, kuulostaa, näyttää) jälkeen olevien sanojen pitäisi mielestäni taipua. Onneksi urheilutoimittajat edelleen kysyvät "MiLTÄ nyt tuntuu?" Eivätkä että Mille... Juu, ei mun tarvikaan tuon enempää tästä aiheesta.