Vaikka kirjoitin viimeksi, että touhuaminen pitää poissa pahanteosta, niin ei se ihan totta ole. Taannoiset haamaninkorvat ainakin saivat minut lankeamaan niin mielen kuin kielenkin syntiin... Ja aika krätyystä on välillä ollut tämänkin viikonlopun puuhastelu (niin kuin silloin, kun gluteeniton kakkupohja alkoi paistuessaan valua uunin pohjalle...) Mietiskelinkin eilen ääneen, kuinkahan monta p...sutia suustani on päässytkään. Tytär kommentoi lohduttavasti.

Mutta puuhastelu voi yllättäen tyssätä. Klasien pesu eilen ulkona sujui hyvin. En pudonnut korkiajakkaralta, vaikka mies sitä pelkäsikin. Mutta sitten kun lähdin puutarhahommiin jätin silmäklasit tupahan, jotteivät ryöty tai riku. Nyt sitten tekee mieli jossitella, olisinko säästynyt kivulta ja säryltä, jos silmälasit olisivat olleet suojaamassa mustaherukan oksan heilahtaessa. Vai olisivatko lasit särkyneet silmiini ja aiheuttaneet vielä suurempaa vahinkoa. Kun Eurooppa jännäsi viisuja, mä koetin nukkumalla antaa silmän hoitaa itseään kuntoon. Aamulla herätessä silmä tuntuikin melko hyvältä, mutta luomen räpsyttely alkoi taas ärsyttää sarveiskalvoa. Tuulenvire pikamatkalla Saloisten kirkkoon tuntui helppaavan.  Tai sitten se, että pidin silmiä kiinni suuren osan matkasta. Tandemin takaistuimella se on mahdollista ja luvallista.