Yöunet ovat jääneet lyhyiksi viime aikoina ja se jo alkoi tuntua tänään auton ratissa. Unettomuuteen on syynsä, mutta lisäksi illat ovat venähtäneet työkiireiden kanssa. Minun pitäisi laatia vielä kahdet uskonnonkokeet ennen joulua (ja tietenkin myös arvostella ne, yhteensä yli 50 oppilaan paperit). Kuudesluokkalaisille haluaisin ehtiä viikonloppuun mennessä tehdä vielä tiivistelmän Paavalin lähetysmatkoista ja muista koealueen kappaleista. Eihän minun olisi mikään pakko, lukekoot kirjasta. Mutta kun siellä luokassa on yksi maahanmuuttaja ja useampi muukin oppilas, joille olisi syytä opetusta yksilöllistää (ennen olisi sanottu "mukauttaa").

Eikä tässä vielä kaikki. Viime viikolla kysyin kollegalta, pitäisikö meidän kakkosluokan ilmaisutaidon tunnilla harjoitella jotain jouluohjelmaa. Kollega oli fiksu ja tunnusti, ettei hän ainakaan jaksa, mutta että minähän voin, jos haluan... Niinpä perjantaina jaettiin rooleja, ja kun kaikille ei ollut mieluista, niin rupesin muokkaamaan tekstiä porukalle sopivaksi. Perjantain jälkeen on ilmaantunut vielä lisää halukkaita näyttelijöitä, enkä tietenkään ole hennonnut kieltää. Lisätään vaan pupujen ja tonttujen määrää, kun kerran korvia ja hiippalakkeja koulun rekvisiittakaapeista löytyy.

Onkohan mulla vähän näyttämishaluja tässä? Joka tapauksessa, joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Toiste voin sitten harkita ryhtymistä pariin kertaan.