Aloitan siitä jännityksestä.

"...ja se nytkyttelj kaapunnille päen..." voisin muistella tänällistä sitikkakyytiä. Mies odotti mua jo eilen avittamaan, kun piti hinata siirtokilvissä oleva Citroën BX katsastuskonttorille. Hän astui itse Peugeotin rattiin ja minun piti ajella perässä köydenjatkona. Tämä oli jo toinen sitikka tänä syksynä, jonka kanssa tehtiin sama reissu, nyt kylläkin toiselle (halvemmalle) konttorille. Olisi ollut kiva tietää etukäteen, mihin oltiin menossa. Nöyrästi piti vilkutella samaan tahtiin etunenän kanssa, vaikken tiennyt, oliko vilkku jäänyt päälle vai tosissaanko olimme kääntymässä. Suunnannäyttö oli kuitenkin pientä lientä verrattuna BX:n käytökseen. Härkä mikä härkä, vaikka miten olis feminiini. Aivan kuin se olisi yrittänyt puskea pököttiä. Matka ei ollut pitkä, kiitos Herralle, mutta silti tuntui, että olin hikimärkä ja voipunut katsastusaseman pihalla. Seuraavalla kerralla koetan kyllä toppuutella, jos mies vaikuttaa kiinnostuneelta ostamaan rekisteristä poistetun auton. Tälle tuli tunnukseksi VNY, edellinen oli LRY, Larry ja Venny.

Sitten draamaa. Mikä minun tapauksessani tarkoittaa itkua.

Tänä viikonloppuna alkaa vastaanottokeskuksen tyhjääminen. Monet oppilaistamme olivat siis viimeistä päivää koulussa. Seiskalaiseni oli luvannut tulla perjantaina koulun jälkeen käymään luonani alakoululla hyvästelemässä. (Ei hän tosin osaa käyttää tuollaista sanaa.) Olin ostanut hänelle pienen läksiäislahjan, ja siksi yritin soittaa hänelle, kun tiesin hänen päässeen tunnilta (halusin varmistaa, että hän muistaa tulla). Mutta hän ei vastannut. Pian hän kuitenkin soitti takaisin ja samalla näinkin luokan ikkunasta, miten hän tuli juosten metsän läpi puhelin poskella. Annoin lahjan, hän kiitti halaten. Juttelimme hetken, Tiinakin ehti jälki-istunnon valvonnan jälkeen moikata poikaa. Lähtiessään hän halasi vielä uudelleen. Sain kuitenkin pidäteltyä kyyneleeni siihen saakka, kun hän oli ulko-ovella.  

 

Jos täytyy jotain positiivista löytää siitä, että meiltä vietiin Vastaanottokeskus, niin ehkä se, ettei tämän koommin enää tarvitse hyvästellä ja itkeä eronkyyneleitä.