Vietin eräänä iltapäivänä tuokion pikkumarketin työntekijöiden pukuhuoneessa taskulaskimen, monisteprujun ja markkinointia opiskelevan ystävän kanssa. Suomen kieli tuottaa edelleen hankaluuksia maahanmuuttajaystävälleni, eikä markkinointiin liittyvät tehtävät ole ymmärrettävimmästä päästä äidinkielelläkään. Suurin osa tehtävistä oli kuitenkin selvitettävissä. Mutta siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt laskea  korkoa lainalle jollain ihme 360-vuosikorkozydeemillä, nostimme hattua ja kytkintä. Onneksi hänellä on ystävänään myös alaan perehtyneitä, eikä pelkästään tällaisia riviopettajia. Kiitokseksi hän tökkäsi reppuuni vihreitä kuulia ja tarjosi vielä kahvit kotonaan.