Olen ennenkin kirjoittanut ja vastakin kirjoitan uskovani edelleen vakaasti, että "aika tavaran kaupittoo".

Kauhajoen matkapäiväkirjan otsikkona voisi olla myös "vie mennessäs, tuo tullessas", vaikka mennessä meillä oli paljon vähemmän viemisiä kuin palatessa tuomisia. Muuttavalle ystävällekään kun ei kehdannut kuskata mitään itsestään poiskulumatonta. Peräkontti täynnä kesälukemista ja kesäkutomista jatkoimme seuraavalle etapille. Pikkusisko laittoi mukaan viemisiä tädille ja äidille, niitä ei siis tarvinnut meidän kotiin asti raijata. Isosiskolla oli pihassaan menossa mahtava rettusouvi. Etsi Teatteri Kajolle rekvisiittaa puvustoon. Emilia Vilénille pitsejä ja kolttuja. Juhanallekin löytyi kuosia 70-luvulta. Minun tehtäväni oli etsiä röykkiöstä omia vanhoja kamppeitani sekä sellaisia, joille mulle voisi olla käyttöä. Tein monia nostalgisia löytöjä (mm. veljen tuliaisolkalaukku Kreikasta, serkkulikkakin muisti, että aikanaan se oli mulla jatkuvasti joka paikassa mukana) ja käytövaatteitakin löytyi. Tuntuu, ettei mun tarvi enää eläissäni ostaa päällysvaatetta... Täti oli pussittanut mukaani sukkia (sekä vastakudottuja että ne, jotka viimeksi olin tuonut parsittavaksi - ei sillä, ettenkö itse osaisi parsia, täti vaan anelee aina tuomaan hänelle askaresta). Lisäksi täti laittoi mukaani monta kassia lasten vaatteita, koska hän tietää minun tuntevan niitä tarvitsevia. Ja kuinkas sattuikaan, eilen juttelin erään yksinhuoltajaäidin kanssa, jonka lapsen vatteet ovat alkaneet käydä pieniksi.  Minulle tuli valtavan hyvä mieli. Juttu vaikutti jotenkin valmiiksi järjestetyltä.