Meillä on koululla siirrytty keskusradiopäivänavauksista luokassa pidettäviin. Niinpä useana aamuna tempaisen aiheen tuulesta tai päästäni. Tässä eräänäkin aamuna tein tikusta asiaa. Kerroin sillä kertaa läsnä oleville oppilaille tapauksesta, joka oli sattunut luokassa edellisenä päivänä. Olin löytänyt lattialta kynän, ja kun kysyin, kenen se on, sille ilmaantui kaksi omistajaa. Molemmat olivat aivan yhtä vakuuttavia ja kykenivät todistamaan omistajuutensa. Toisen täytyi siis valehdella. Kerroin oppilaille, miten hämmentävä tilanne oli. Olen kasvanut luottamaan siihen, että ihmisen puheeseen voi yleensä uskoa.Yleensä kahdesta keskenään ristiriitaisesta todistajanlausunnosta voi onnistua valitsemaan oikean, jos tuntee molemmat osapuolet ja jos tietää, kummalla on taipumus valehdella ja kumpi taas on aina ollut rehellinen. Minä en pystynyt ratkaisemaan, kumpi valehteli, koska toista oppilasta en tuntenut vielä kovinkaan hyvin ja se ennestään tutumpi on joskus leikillään juksannut ja narrannut minua. Kynä päätyi lopulta sille, jolla sellaisia (erään toisen asteen oppilaitoksen lahjoittamia) kyniä oli vähemmän kuin toisella... En haluaisi joutua tuomariksi, mutta se taitaa kuulua osana kasvattajan hommaan.