Kerronpa erään unen taas, kun en viikkoon ole kirjoitellut eikä vieläkään ole kunnon inspistä.

Valve-elämässäkin siskollani on hevonen. Unessani se oli kuitenkin hieman todellista pienempi (onneksi). Se löntysteli siskon pihassa, tuli luokseni ja valitti "Mun on nälkä". Ajattelin itsekseni, että voi hyvä ihiminen hevoonen, eikö tässä ole ympärillä ruokaa vaikka kuinka. No, aloin taluttaa hepoa tien laitaan ja ohjasin sen turpaa kohti voikukkia ja muita antimia. Alkoihan se syödä, mutta edelleen valitti, että kun ei edes hänen huoneessaan ole mitään syötävää. Ihmettelin edelleen itsekseni, voisiko se olla totta ja lähdin katsomaan. Tottahan tallissa oli heinäpaaleja, olivat vain jotenkin jääneet pollelta huomaamatta. Aloin hajottaa paalia, ja pian nälkäinen hevonen tulikin selkäni taakse. Mietin, pitäisikö sille hakea vesisankokin, mutta huomasin sitten, että onhan tallissa juoma-automaatti. Sen ääreen suulas juttukaverini sitten siirtyikin.

Ja uni jatkui muulla teemalla. Kun olin siirtynyt tallin luota pihamaalle, pihaan ajoi vanhanaikainen, kaunis pyöreälinjainen auto. Sieltä nousi mies, joka tervehti tuttavallisesti. Vastasin tervehdykseen, vaikken saanutkaan päähäni kuka hän voisi olla. Onneksi vanhin veljemme ilmestyi siihen ja paljasti vieraan nimen ja sukuhaaran toteamalla, että tässä on nyt Erkin Erkki ja Heikin Heikki. Tajusin, että äidin serkkujahan tämän täytyi olla (vaikkei nimet ihan natsanneetkaan). Samassa jo mies otti minut lujaan halaukseen todeten, että sinähän olet se Anna-Liisan rakas ystävä. Myönsin olevani. Säännöllisten sukukokousten alkamisen jälkeen olen saanut tämän uuden mieluisan uniteeman. Aina silloin tällöin joku äidin serkuista vierailee luonani öiseen aikaan.