Eilen omat ajatukseni karkailivat psalmiluennon aikana, kun annoin nettiasioiden häiritä mielenrauhaani. Mutta nyt eivät ne enää häiritse, kun tuli muuta ahdistavaa. Kuuntelin sivusta, millaisen hyökkäyksen kohteeksi mieheni joutui puhelimitse. Ja kun hän sitten kertoi lisätietoja puhelusta, kammotukseni vain kasvoi. Onneksi mieheni taitaa pystyä panemaan asiat pois purkamalla ne blogissaan. Minun tartti äsken käydä lukaisemassa, miten hän oli asiaa käsitellyt. Kypsästi mielestäni. Minun asiani ei ole tässä repostella mitään yksityiskohtia. Kuulosti vain siltä, että joku halusi syntipukin, johon purkaa mieliharmiaan. Minun tehtäväni on olla mieheni tukena, niin kuin hän on aina ollut minun tukenani.