Eilen oli syksyn ensimmäiset kirkkokuoroharjoitukset uuden kanttorin johdolla. Aloitimme kaffittelulla ja kukittelulla, jatkoimme tutustumalla toistemme ohjelmistoihin, kanttori meidän vanhaan ja me hänen entisten kuorojen. Hänellä oli ollut sellainenkin projekti kuin hiljaisuuden kuoro. Siitä kai vierustoverilleni pälkähti päähän kysyä, olenko minä ollut koskaan hiljaisuuden retriitissä. Multa pääsi helapäänauru ja kysyin Leilalta "Voitko kuvitella minut hiljaisuuden retriittiin? Voi tuskan päivä!" Mutta toisaalta olisi varmasti mukavaa ja hoitavaa vetäytyä jonnekin luonnon keskelle kauas äänistä. Tosin luulen, etten osaisi olla täysin äänetön itse. Luultavasti pulisisin itsekseni, todennäköisesti laulelisin ja viheltelisinkin. Niin kuin pulisin itselleni pyörämatkalla kuoroon mennessä ja sieltä tullessa. Ja niin kuin laulelin ja viheltelin tänään puolukkaretkellä.