<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Eilen oli jo toinen lauantaityöpäivä perätoukuria. Tällä kertaa kuitenkin ilman oppilaita, VESO-päivä Oulussa OPIssa.  On aivan mukavaa viettää päivää parintuhannen muun opettajan seurassa ja vaihteeksi itse kuunnellen ja istuen, kun toiset luennoivat ja alustavat. Jälleen Ouluun oli saatu paljon nimekkäitä puhujia. Itse kuitenkin yleensä vältän ns. julkkisten luentoja ihan vain sen takia, kun kaikki muut menevät niihin. On mukavampi kuunnella istuen kuin yrittää seisoskella täpötäyden salin ovensuussa.

Vaikken ollut kuuntelemassa esimerkiksi Pentti Arajärveä, oli kuitenkin ilahduttavaa huomata, ettei hän pyri asettumaan tavisten yläpuolelle, vaan jonotti kiltisti muiden kanssa Hannu Väisäsen nimmaria. (Taikka siis omistuskirjoitusta Finlandia-palkittuun.) 

Olen aika huono käyttämään hyväksi OPI-päivien näytteilleasettajien tarjouksia, mutta sitäkin enemmän tykkään tuttujen bongailusta. Se on luentojen kuuntelun vertaista huvia. Kaikkein suurin yllätys oli tavata Minna, jonka kanssa olimme Rauman OKL-aikoina samassa tutorryhmässä. Mun piti kylläkin varmistaa, että oletko se sinä.

Joskus esimerkiksi kaupassa tutun näköisiä ihmisiä huomatessani minun on vaikea palauttaa mieliin, mistä yhteyksistä heidät tunnen. Kun ollaan opettajaporukalla koolla, tai vaikka kesällä Lähetysjuhlilla tai vastaavilla, on paljon helpompi sijoittaa ihmisiä oikeisiin konteksteihin. Jos olisin nähnyt Minnan vaikka Kokkolan asemalla, olisinkohan rohjennut lähestyä ja varmistua henkilöllisyydestä.  

Erään toisen opiskelutoverin tiesin näkeväni Oulussa varmasti, koska hän oli tulossa luennoimaan OPI-päiville. Hän sen sijaan yllättyi (iloisesti tietenkin) nähdessään minut. Jari Kivistö on nykyisin Opekon kouluttajana ja hän alusti erittäin mielenkiintoisesta aiheesta, maailmanlaajuiseen vastuuseen kasvattamisesta.

Hänenkin kohdallaan oli ilahduttavaa huomata, miten paljon ihmisen persoonallisuudessa on sellaisia pysyviä aineksia, jotka tunnistaa vuosikymmenten perästä.

Jarista olisi saattanut jo opiskeluaikoina päätellä, että hänestä tulee kouluttaja tai jotain vastaavaa. Hän oli elementissään pitäessään alustuksia vaikkapa Jobin kirjasta meille opiskelijatovereilleen Ekklesia-illoissa Sempun kahvilassa. Muistaakseni viimeisenä opiskeluvuotenaan Jari toimi myös professori Peltosen assistenttina.

Se, mitä hän luennoi, on jo kokonaan toinen juttu. Toivon ehtiväni palata siihen myöhemmin blogissa.