Niin, työasiaa... Ennen kotiin lähtöä huomasin yhden oppilaan jättäneen reppunsa luokkaan ennen  liikuntatunnille lähtöään. Halusin lukita luokan oven, joten toin hänen reppunsa luokasta käytävälle. Mutta sitä ennen kurkkasin reppuun, oliko siellä äidinkielen kirjat keskiviikon kokeeseen valmistautumista varten. Eipä ollut, joten kurkkasin hänen pulpettiinsakin ja sujautin sieltä kirjat reppuun. No, kohta hän tulikin jo itse paikalle ja kerroin, mitä olin tehnyt. Hän oli kovasti kiitollinen ja lauloi minulle kiitoslaulun 😁

Ennen keskiviikon koetta suurimmalla osalla porukasta on myös uskonnon koe huomenna. Laitoin siitä vielä evästystä ja muistutusta tänään wilmaan, kun eräs oppilas tuntui olevan aivan tietämätön kokeesta, vaikka siitä on puhuttu, vaikka se on ollut kirjoitettuna taululle läksyjen ja kokeiden palstalle ja vaikka se on ollut jo kauan wilmassa koelistalla. Nyt sitten kyseisen oppilaan äiti purki minuun turhautumistaan wilmaviestillä: ”mistäs oppilas nyt lukee kokeeseen, kun hänellä ei ole kirjaa mukana??” - Meinasin ensin vastata, että Raamatusta. Mutta vastasin sitten ehkä vähän vähemmän ivallisesti, että oppilaat saavat käyttää Uutta Testamenttia kokeessa.

Ilmeisesti vastaus tyydytti, koska perästä ei kuulunut mitään. Ymmärrän, että kyllä se turhauttaa, kun lapsi ei tunnu kuulevan. Minuakin se turhauttaa. Meidän täytynee oppilaan kanssa yhdessä koettaa miettiä konsteja tuohon ongelmaan. Minulla on luokassa aika monta muutakin oppilasta, jotka vaatisivat erityistä huomiota ja huolenpitoa ja joiden avuntarve on paljon suurempi tai näkyvämpi, josta syystä en useinkaan hoksaa varmistaa tämän yhden kohdalta, menikö viesti perille. Kyse on siis kolmas- ja neljäsluokkalaisista. Ihana porukka muuten. Ja ihanat huoltajat. Tämä yksi, jolla on itselläänkin opettajatausta, vain tuntuu suhtautuvan kovin vakavasti juurikin kokeisiin...