Ähelsimme työparin kanssa aamu- ja iltapäivällä tarviketilausten niskassa. Maahanmuuttajaopetuksen tarvike- ja kirjatilauksiin on oma momenttinsa, ne eivät ole pois perusopetuksesta. Työpari kävi välillä kyselemässä kanslistilta neuvoja. Tuli sieltä nauraen. Kertoi kysyneensä, miten reilusti tohditaan tilata ja onko mamumäärärahat yleensä riittäneet vai onko niitä ylitetty. Kanslisti oli puuskahtanut, ettei tosiaan ole koskaan ylitetty, aina on jäänyt tilaus vajaaksi, kun se Aila tilaa niin nuukasti. Kollega kertoi vastanneensa, että sellaista hänkin on ollut nyt huomaavinaan, kun on tehty kirja- ja tarviketilauksia. Nauratti minuakin. Sanoin tämän nuukuuteni olevan syntymälahjaa.

Tilausten tekemisessä on vain sellainen nolo puoli, että kaikki varatut rahat pitäisi käyttää, koska muuten määrärahoja pienennetään entisestään, kun jossain hokataankin, etteivät ne olekaan näitä rahoja tarvinneet. Näin koetti minua valistaa työkaveri. Minä kun olen omaksunut täysin sen tutun hokeman, että "mitään ylimääräistä ei voi tänä vuonna tilata, vain aivan välttämätön". 

No, totta puhuen aiempi mamutyöparini oli melkein yhtä visu, joten mamuoppilaisiin ei ole koulupuolella pahemmin hassattu entisen Ruukin rahoja. Kuitenkaan oppilaamme eivät ole kärsineet puutetta, kun olemme käyttäneet mielikuvitusta, hyödyntäneet aiempia hankintoja ja harrastaneet monenlaista kierrätystä.

 

Mutta, mutta... jokin tässä jokavuotisten tilausten systeemissä minua häiritsee. Joka ainoan koulurakennuksen joka ainoa varasto pitäisi inventoida vuosittain, käyttää pois vanhat vihkot, tsekata löytyykö jostain lojumasta liimapuikkoja, sinitarroja, huopakyniä tai maalarinteippirullia, joiden on turha antaa kuivua pilalle. Pitäisi voida kerryttää säästöjä, niin että sitten jonain vuonna olisi varaa hankkia se dokumenttikamera.