Toisessa blogissani kirjoitin itselleni ylös muutamia asioita, joista ehkä myöhemmin voisin jotain kirjoitella - paremmalla ajalla. Onko nyt parempi aika, mene ja tiedä, mutta yksi aiheista palautui mieleeni sen uudelleen ajankohtaistuttua.

Keväällä kirjoitin Facebook.seinälleni, että tarttisin saumuria lainaksi. Isoo-Siskoo vastasi, että häneltä saisi käytetyn lähes käyttämättömän. Niinpä sitten seuraavalla kerralla kotipuolessa käydessäni sain följyyni mm. painavan saumurikoneen (lisäksi sekä siskoni että tätini panivat joukkohoni yhtä sun toista tuliaista). Kotiin palattuani en heti tohtinut konetta tutkailla, kun olin tekstiilityön opettajalta jo kuullut senkin, että lankojen pujottelu on kamalan hankalaa, kun lankoja on niin monta ja kun se täytyy tehdä tietyssä järjestyksessä (siis langat tietyssä järjestyksessä). Muuten takkuaa. 

Mutta kun sitten rohkaisin hurjan luontoni ja kävin koneeseen käsiksi, en löytänytkään poljinta enkä sähköjohtoa. Aikani ronklattuani sain kuitenkin etulevyn auki ja helpotuksekseni löysin pujotteluohjekuvan, ja sen avulla onnistuin pujottelemaan yhden irronneen langan paikalleen. Hoksasin hakea pinsetit avuksi, kun sormet eivät yltäneet koneen sisuksiin. Käsin pyörittelemällä koetin kokeilla, tuleeko ompeleesta aivan sylttyä. Ei sentään, paikka paikoin se muistutti ihan oikeaa saumurinjälkeä ja arvelin koneen olevan kelvollisessa kunnossa.

Siskoo lupasi pitää silmät auki, jos vaikka johto tulisi jostain esiin. Kesän alussa kuitenkin soitin varalta paikalliseen ompelukoneliikkeeseen, josko sieltä tarvittaessa voisi ostaa johdon saumuriin, jos alkuperäistä ei löydy. Veijo-myyjä tsekkasi samantien ja totesi varastossaan olevan tälläkin hetkellä mulle sopiva poljin. Mies lähti sitten muilla asioilla käydessään poikkeamaan ompelukoneliikkeeseenkin, tarkoituksena että ostaisi sen polkimen. Mutta hänpä tulikin takaisin LAINAKSI annetun polkimen kanssa. Mies oli arvellut, ettei kannata ostaa, jos siskon poljin hyvinkin vielä löytyisi. Mutta Veijo oli tuosta vain antanut polkimen koekäyttöön. 

Niinpä kokeilin saumuria tekemällä niitä ekologisia kasvopyyhelappuja, joita varten aikanaan saumuria lainaksi kyselinkin. En ollut jälkeen kuitenkaan varauksettoman tyytyväinen. Kun sitten lomareissun jälkeen menin vihdoin palauttamaan polkimen (ja kysymään, paljonko sellainen maksaisi, jos sisko ei perästäkään löydä omaansa, kolmisen kymppiä kuulemma), niin samalla ostin uudet valkoiset langat ja Veijo ne mulle valmiiksi pujotteli. Testasi vielä jälkeä ja sääti langankireydet niin, että sai tasaista ja nättiä saumaa. 

Nyt sitten minulla on ollut oikein säädetty ja pujoteltu saumuri muuten käyttövalmiina, poljinta vain on ollut vajaa. Kohta sekin ongelma poistunee. Mies lähti jälleen asioilleen ja lupasi poiketa minulle ostamaan sen polkimen. Kas kun siskoo arveli, ettei hänen omaansa koskaan välttämättä löydy.  

Loppukaneettina voisin mainita, että ne ompelemani pikkupussukat ekologisine kasvopyyhkeineen tekivät kuitenkin kauppansa Evankeliumijuhlien aikana, vaikkei se saumurin jälki silloin vielä kaksista ollutkaan.