Tämänpäiväisessä Kotimaassa oli jälleen Maija P:n ihana kuva-aforismi; omenapuu täynnä omenoita, puun juurella laatikotkin kukkurallaan. Tekstinä: "Meille annetaan, että meillä olisi antaa". 

Niinpä. Tänä syksynä olen kuullut useammankin työkaverin kehuskelevan, miten omenoita on tullut niin paljon, ettei tiedä, mihin niiden kanssa joutuu. Minä olen silloin heti tarjoutunut ottamaan vastaan/ ostamaan miten paljon vain.  Omenoita ei ole kuitenkaan kuulunut. Luulivatko minun vitsailevan. Sitten vielä eräs ystävätär kertoi, että heille tarjottiin mahdollisutta tuoda etelästä peräkärryllinen omenoita, mutta he eivät piitanneet tarjouksesta. HÖH! Onneksi mieskulta sentään sattui löytämään kaupasta kakkosluokan kotimaisia omenoita, kymmenen kilon loota alle kahdeksan euroa. Nyt ne odottelevat tuossa syyslomaani, että ennätän alkaa laittaa niistä piirakkaa ja paistosta. Tosin huomiseen mennessä loota on huvennut jo reippahasti. Anne-ystävä ei tykkää syksystä. Eikä se hääviä aikaa olisikaan, ellei olisi valkeaa kuulasta, punakanelia tai mitään muutakaan kotimaista omenaa.