Kimmo-papin saarna herätti jälleen ajatuksia ja ajatusrakennelmia, joista pari mun piti kirjata muistiinkin. Kuorokassissa on aina kynä, paperiksi kelpasi kirjekuori. Ensimmäinen muistiinkirjoittamani lause koski pilkkaa uskon tähden. Tavallisesti siitä tulee mieleen, että ns. maailman ihmiset naureskelevat ja pilkkaavat ns. uskovaisia. Nyt hoksasin karmean asian: ei ole kovin harvinaista sekään, että toiset (tai toisin) uskovat halveksivat tai jopa ääneen päin naamaa pilkkaavat ihan samankin seurakunnan jäseniä, jotka eivät myötäilekään valtavirran (=muotivirran) kulkua. Olen seurannut sellaista läheltä jo vuosia tajuamatta asiaa, vielä pahempi syntini on se, etten ole siihen puuttunut.

Toiseksi kirjoitin muistiin lainauksen Jeesuksen sanoista Johanneksen evankeliumista, kun Jeesus vertaa Isää viinitarhuriin, joka ei pelkästään karsi pois kuivia oksia, vaan elävistäkin oksista poistaa liikoja versoja, jotta oksa tuottaisi paremmin hedelmää. Mitä voisivat olla ne liiat versot? Viimeaikaisista ajatuksistani johtuen mieleeni tuli sellainen irtoajatus, että kaikenlainen puuhastelu siellä ja täällä, sinänsä kauniilta ja hyviltä tuntuvat asiat, kiireet, vastuut, jotka vievät aikaa Olennaiselta, saattavat hyvinkin olla sellaisia versoja. Onneksi on Viinitarhuri, joka osaa nähdä ja arvioida totuudellisesti sen, mitkä versot joutaa poistaa.