Olemme elelleet kahdestaan miehen kanssa jo muutaman vuoden, tyhjään pesään olemme siis sikäli jo tottuneet. Vaan nyt lastemme lapsuudenkoti on tyhjätty kaikesta muustakin. Tänään julkaistiin netissä puolitoistakerroksisen omakotitalomme myynti-ilmoitus erään kiinteistönvälitysfirman sivulla. Itsekin otin joku päivä sitten muistoksi kuvia tyhjästä ja mahdollisimman tarkoin siivotusta kodistamme. Se on ollut asujia vailla jo tammikuusta asti, jolloin muutimme miehen kanssa osakekolmioon työpaikkani liepeille. Pitkin alkuvuotta olemme sitten vähitellen kärränneet kampetta niin uuteen kotiin kuin kesäkotiinkin. Ja kulkeneet siellä siivoamassa aina, kun on ollut jotain muutakin asiaa kaupunkiin.

Entinen kuorotoverini kysyi, tuntuuko kodista luopuminen haikealta. Ei oikeastaan. Olen tehnyt surutyön sen osalta jo aikaisemmin. Kun olin jäämässä vuorotteluvapaalle ja kun sen sekä putkiremontin takia aloimme osittain tyhjätä kapunkikotiamme jo vuonna 2014, itkin jo itkuni siinä vaiheessa, kun lajittelin lasten tavaroita, päiväkerhon askarteluja ja kouluvihkoja ym. -tarvikkeita. Yläkerran ”peräkomero” tai ”sivukötseli” oli ollut varastonani niin joulukoristeille kuin -korteillekin ja noille lasten muistoille. Erityisen kyynelten vuodatuksen sai aikaan keskimmäisen pojan reppu. Se oli hänelle käytettynä jostain hankittu alakouluaikoina ja se sama reppu palveli häntä lukioon asti. Poika tuntuu olevan yhtä nuuka kuin äitinsä. Repusta ei olisi enää ollut iloa kenellekään, sen verran ajan hammas oli sitä syönyt. Silti tuntui kovin haikealta heittää se pois. Otin siitä kuitenkin talteen vetoketjun ja kiristyshihnoja. Jonkin verran lasten muistoja siirsin kesäkodin ullakolle, mutta mm. joulukortit laitoin tuolloin kiertoon eli lahjoitin niistä kaikki mahdollisesti keräilijöille kelpaavat Suomen Lähetysseuran postimerkki- ja korttikeräykseen huutokaupattavaksi. 

Elämme jännittäviä aikoja. Ensi sunnuntaina taitaa olla ensimmäinen yleisönäyttö kodissamme. Neljä kuukautta firmalla on aikaa kaupata taloa. Olisi hienoa, jos jo ennen kesän alkua joku sen ostaisi. Ja ostajallekin olisi mukava päästä laittamaan pihaa ja puutarhaa omanlaisekseen. Luotan, että aika tavaran kaupittoo. Jos se ei heinäkuun loppuun mennessä ole tehnyt kauppaansa, niin joskus toiste sitten.