Antoisa Kuusamon päivämme alkoi siis Käylän kirkossa, jatkui Loma-Ajakassa ja lopuksi vielä Paavon ja Annen kotona. Sinne ehätti käymään myös Sini, talon miniä, jonka treffasimme yllättäen Kuusamon kirkon pihassa. 

 

 

Paavo oli saanut idean istuttaa kotipihaansa muistopuut, joihin hän oli teettänyt metallilaatat. Sanni oli auttanut niin laattoihin sopivien kivien löytämisessä kuin niihin laattojen kiinnittämisessä. Ensin keräännyimme koivuntaimen juurelle, jonka Paavo oli tuonut suvun juurilta Hautalankorvesta. Laatan paikalleen asettamisen yhteydessä Paavo piti pienen puheen.

 

 

Sitten siirryimme sukupuuksi istutetun hopeakuusen äärelle, jonne myös tuli muistolaatta. Myöhemmin Paavo vitsaili, mahtaako sukuun syntyä vauvoja samaan tahtiin kuin kuuseen kasvaa senttejä. No, siihen en minä ainakaan enää voi vaikuttaa (kuin korkeintaan välillisesti).

 

 

 

Anne laittoi meille makoisat teet moninaisine trahteereineen, joita asetuimme terassille nauttimaan kierrettyämme ensin ihailemassa puutarhaa. Jos on suvussa paljon niin kalastajia, opettajia, musiikki-ihmisiä kuin käsityöntaitajiakin, niin ei ole tavatonta löytää sukulaisista kasvi-innostustakaan.  

 

Hajuhernein somistettuun pajuenkeliinkin liittyy Paavolla tarina, ja Suomen muotoiseen suihkualtaaseen symboliikkaa. Lähde pulppuaa Soinin kohdalla...

 

 

 

Vähän harvinaisempikin laji näillä leveyksillä... MAISSI!!

 

 

 

Mansikoita napostellessamme Paavo kantoi pöytään kauniin punaisen mariskoolin, johon hän oli keksinyt kerätä Raamatun lauseita. Jokainen meistä sai onkia vuorollaan lauseen, jotka virittivätkin mielenkiintoista ajatuksenvaihtoa. Syvällisen keskustelun jälkeen siirryttiin leikkimieliseen kilpailuun, jota en tässä tarkemmin kuvaile, koska kilpailu kaikkine välineineen oli Paavon ideoima ja askartelema, ja toivon mukaan hän hakee sille vielä patentin! Sen sijaan voin paljastaa, että lopuksi pelattiin vielä vapaamuotoisesti Alias-sanaselityspeliä. Ilman joukkuejakoja, tiimalasia ja pelilautaa, joita itse vierastankin.

 

Illan päätteeksi lähdimme kävelyretkelle lintutornin kautta Kuusamon vanhimman kirkon rauniolle. Paavo otti Rane-koiran mukaan ja Anne jäi huolehtimaan lipun laskusta. Puistonpenkillä rivissä mä, Sanni, Kaarina ja Paavo, etualalla Rane ja kameran takana niinkuin kaikissa näissä kuvissa mieheni Heikki.

 

Anna-Liisa oli yrittänyt soittaa siskolleen, ja juuri sopivasti ennen kirkon raunioille saapumistamme Sanni soitti hänelle takaisin, niin että saimme viettää rukoushetken muistomerkkinä olevan ristin juurella puhelimen välityksellä yhdessä Anna-Liisan kanssa.

”Päivä kauneinkin päättyvä on” lauloivat kai Jouko ja Kosti muinoin. ”Kun päättyy tää, muisto vain jää.”

Rakkaat sukulaiset, meillä on kyllä kai enemmänkin kuin muistot. On usko, toivo ja rakkaus.