Tänään yhdelle mamu-oppilaalleni soitettiin. Kesken puhelun hän tökkäsi puhelimen minulle. Onneksi olin jonkin verran tietoinen tytön asioista, jotta pystyin vastaamaan kysymyksiin, joihin hän ei itse kokenut osaavansa vastata. Kiva välillä tuntea konkreettisesti olevansa nainen paikallaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Yhdeksäsluokkalaiset paneutuvat yhteiskuntaopin tunneilla tällä hetkellä demokratiaan, äänioikeuteen ja vaaleihin. Minulla oli antaa yhdelle oppilaalle kappale jaossa olevasta KD-lehdestä. Hänellä ilme kirkastui ja silmät syttyivät, kun hän näki tutun ihmisen naaman, ja hän olisi heti alkanut lukea ajatuksistani ja arvoistani, mutta se oli tarkoitettu kotitehtäväksi, tutustua lehtien vaalimateriaaliin.

 

Pojan silmät kertoivat minulle tärkeän viestin, että minunkin ehdokkuuteni on ihan hyvä juttu. "Minähän tunnen tuon tyypin. Jos kerran hänkin on mukana politiikassa, niin ei se varmaan niin kummallista touhua olekaan." Jotain tällaisia ajatuksia toivon mukaan ihmisissä herää, niissäkin, jotka jo ovat lyöneet lukkoon luutuneet käsitykset politiikan saastaisuudesta ja kieroudesta.

Tästä voisin paatostaa pitkäänkin, mutta en jaksa nyt enempää kirjoittaa. Eikä kukaan jaksaisi enempää kerralla lukeakaan.