Puhuin päivänavauksessa siitä linja-autokäyttäytymisestä ja huomaavaisuudesta yleensäkin. Ja kas, sain vaivihkaa yhdeltä kollegalta kiitokset sanoistani.

Muuten välillä tuntuu, että kansanedustajaehdokkuuteni on saattanut aiheuttaa lieviä kiusaantuneisuuden tunteita työpaikalla. Jotkut harvat tohtivat siitä ääneen puhua ja kysellä kuulumisiani, ja kahden kesken paremminkin. Vaiteliaisuuden ymmärrän kylläkin hienotunteisuutena.

Mutta voi joillakin ihmisillä olla sellaisiakin ajatuksia, että ehdokkaaksi lähtevät ovat kautta linjan vallanhaluisia pyrkyreitä. Itse koen olevani siinä suhteessa kovin huono ehdokas. Pitäisi olla reippaasti esillä ja äänessä, tuoda itseään tykö. Se on vain niin vastoin perisuomalaista kristillistä kasvatustani: "kehukoon sinua toinen, ei oma suusi". Mutta siksihän ovatkin tukijoukot!

Sellaisen, joka haluaa äänivyöryn ja läpipääsyn, pitäisi taktikoida keskittymällä keräämään kasvukeskuksien ihmisten ääniä. Mutta minulle se ei käy. Olen sydämeltäni maalainen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tässä vaalikampanjoinnissa olen huomannut sellaisen asian, että ehdokkaalla on suuri kiusaus yrittää olla kaikille mieliksi. Tietenkin on suuri joukko tärkeitä asioita, joista ei voida käydä kauppaa. Mutta sitten on paljon sellaisiakin asioita, joita perustellaan ihan yhtä järkevästi puolesta ja vastaan, ja mieli voi muuttua aina uusien perustelujen jälkeen. Tai sellaisia, joita kokee haluavansa vastustaa, tunteen tasolla. Mutta sitten joku esittääkin hyviä näkökulmia asian puolesta.

Eräs sukulaismies kuvasi minua sangviinikoksi ja kertoi, että sellaisen on helppo olla takinkääntäjä. Tämä palaute tuli ihan hyvässä mielessä, ja otin sen iloisena ja kiitollisena – helpottavana tietona – vastaan. Otan esimerkin: muutama päivä sitten professori Matti Wiberg ehdotti presidentin viran lakkauttamista Suomessa. Minä ajattelin, että miksikäs ei. Halvemmaksikin tulisi. Mutta tänään Kalevassa oli sitaatti Satakunnan Kansasta, jonka mukaan ajatus oli kuolleena syntynyt, tavoitteena vain lisätä professorin kirjan myyntiä. Presidenttiä kuulemma tarvitaan eduskunnan rinnalle vallan vastapainoksi. Kaleva siteerasi myös Salon Seudun Sanomia, joka perusteli presidentti-instituutiota sillä, että suora kansanvaali vetää ihmisiä uurnille paremmin kuin mitkään muut vaalit. Minulle tuli jutun luettuani heti sellainen olo, että olenkohan sittenkin väärässä (tai, vielä pahempaa, tyhmä), kun kehtasin ajatella, että voisi edes olla mahdollista luopua presidentistä.

Ja höpsistä! Ei minun tarvitse ajatuksiani hävetä! Nehän vain osoittavat, että suhtaudun avoimesti, olen valmis kuuntelemaan ja harkitsemaan, torpedoimatta ideoita suoralta kädeltä.  Uskonpa niinkin, että tällaista ajattelua ja suhtautumista tarvitaan entistä enemmän, kun on löydettävä uusia ratkaisuja niin terveydenhuollon kuin energiaongelmiin.

 

Otsikko oli (melkein) täyttä hämäystä.