Jos nyt joku bongasi otsikon ja tuli uteliaisuudesta kurkkaamaan, kun luuli, että täällä olisi jotain härskiä tai seksististä, niin pettymys on karvas. Kyse on laulusta.  

Kauhajokinen edesmennyt arvostettu ja armoitettu seminologi-kanttori Asko K. Tynjälä antoi eräissä Hyypänlaakson kuoron harjoituksissa opetuksen, jota en koskaan unohda. Harjoittelimme Finlandiaa. Siinä kohtaa Tynjälä demonstroi, miten EI saa laulaa, ja lauloi AAMUN KII-UU-RUU ikään kuin liukumäkeä alas iistä uuhun. Pitää olla eksaktit nuotit kiu- ja ru- tavuille (esim. ylä e ja h) eikä mitään liukua niiden väliin. Liukumäkilaulu on tyypillisintä keski-ikäisille tai sitä vanhemmille naisille, joskus se liittyy myös tiettyihin kirkkokuntiin vahvemmin kuin toisiin (ettehän pahastu uskon sisaret).

Mutta miten sitten nuoret tytöt nykyisin laulavat? Aivan päin vastoin. Sen sijaan, että lopussa olisi alamäki, niin alussa onkin ylämäki. Kuunnelkaapa vain, fraasien alussa saattaa toisinaan erottaa pikkunitkautuksen ylöskäsin. Aloin kiinnittää huomiota ilmiöön kymmenkunta vuotta sitten. Jos Eija Merilä onkin ruokkinut alaliukuja, niin kuka kumma aloitti ylänitkautukset? Ja mitähän Asko K. niistä sanoisi? Minen kummiskaa tykkää kummastakaan tyylistä. Kranttu oon.

Jaa, mutta piti vielä selittämäni jotain seminologista. Nopeimmat ehtivät kenties jo tsekata hikipedian. Kun on vieraannuttu agraaritaloudesta, niin termi ei välttämättä ole enää tuttu kuin pienelle karjankasvattajaporukalle.

Ollakseen seminologi Asko K. oli kyllä oudon häveliäs. Kerran meillä asioidessaan hän piipahti myös pirtin puolella (tavallisesti seminologi hoitaa työnsä navetassa), tuvassa oli joku pikkupojista vähissä pukeissa. Asko ärähti, että "pankaa tuolle kakaralle housut!"