KD-lehden viime numerossa oli taas paljonkin mielenkiintoista luettavaa (vaikkapa Venäjästä ja Putinin haastajista). Mutta erityisen lähelle itseäni tuli kaksi juttua, joista ensimmäinen oli Pentti Vertasen muistilista paikallisosastojen syyskokousta varten. Se sai sihteeriin levotonta eloa. Toinen juttu oli Merja Eräpolun kolumni, erityisesti sen viimeinen kappale, josta lainaan suoraan:


"KD:n tunnuslauseen on 'vakaumuksena välittäminen'. Kun KD-aktiivi laittaa tuon lauseen nettisivulleen, hän sitoutuu paljoon."

Kun luin nuo lauseet, tunsin piston, tottakai. Onhan kyseinen tunnuslause itsellänikin netissä näkyvillä. Olenko välittänyt välittämistä? Onko (mistään) kirjoituksistani välittynyt se, että välitän? Kyllä sen pitäisi, mutta luultavasti useimmiten sydänvereni löytyy vain rivien välistä.

Vielä Merja kehotti säännöllisesti tutkailemaan omia motiivejaan politiikkaan osallistumiseen. Siinä suhteessa en pode huonoa omaatuntoa. Voiko ihmisessä olla vähemmän pyrkyryyttä kuin minussa on? Ystäväni on joskus kysynyt, olenko miettinyt, miksi olen ottanut vastaan sihteerin hommia ja välillä puheenjohtajan tai varapj:n. Hän on ystävällisesti auttanut miettimisessä antamalla vaihtoehtoja. Monivalintatehtävä. Veikkaisin a-vaihtoehtoa: kuulun niihin ihmisiin, joiden on vaikea sanoa ei silloin, kun jossain tarvitaan apua.