Emme ole ennen palelleet Lähetysjuhlilla yhtä paljon kuin viime perjantaina ja lauantaina Tampereella. Jonkinlaista tasapuolisuutta voinee siinä nähdä, että välillä eteläisessä Suomessakin kesällä palellaan.

Perjantai-iltana kävimme hakemassa avaimet Karmel-kodilta ja painelimme sitten Tampereelle. Parkkipaikan löytäminen oli tietty hankalaa, mutta lopulta pääsimme Keskustorille rakennettuun Lähetyskylään, asioimme muutamilla kojuilla ja menimme sitten telttaan Pekka Simojoen laulatettavaksi.

Yhtäkkiä mies nykäisi hihaani: "Katsopa, kuka tuossa on." Yleensähän Lähetysjuhlilla melkeinpä parasta antia on tuttujen kohtaaminen. Mutta en olisi osannut kuvitella näkeväni entistä opiskelukaveria, helluntailaista poikaa, josta oli parinkymmenen vuoden aikana kasvanut aikuinen mies ja perheenisä. Oli todella helluusta kuunnella soinnukasta Porin murretta intonaatioineineen. Sitä ei pysty kirjoittamalla jäljittelemään. Erikoista, että mieheni tunnisti ja muisti Tapion ennen minua. Tosin he taisivat olla enemmän tekemisissä keskenään Rauman aikoina, miesten/ opiskelijapoikien raamattupiiriä tms.

Näimme toki teltassa vielä Ondongan kuninkaankin, mutta hänet olimme nähneet jo aamulla telkkarissakin. Oli kuitenkin mukava hoilottaa vanhoja tuttuja gospelralleja, niinku Ee-taptap-van-taptap-keliumi-taptaptaptap.

Yöksi takaisin Karmel-kodille, aamupala, avainten luovutus ja ajo Manseen. Lauantaiaamuna parkkipaikan löytäminen oli vielä vaikeampaa. Jätimme auton Pispalanharjun juurelle, olikohan ratakadun varteen, ja kävelimme useamman kilometrin keskustaan. Repussa shaalia ja istuinalustaa - ja tietenkin omat kahvimukit. Ratinan stadikalla ehdimme kuulla mm. Paavo Korteniemeä. Etniset ruokatuoksut leijuivat niin lähetyskylässä kuin stadionillakin. Muuten tamperelaiset eivät olleetkaan järjestäneet mitään mittavaa ruokailupaikkaa, koska Tampereen keskusta on täynnä joka sortin ravintoloita. Todella fiksu juttu! Varsinainen ekoteko, kun ajattelee, millaiset määrät kertakäyttöastioita olisi taas kertynyt tuhansien ihmisten jäljiltä parin kolmen päivän aikana.

Ennen kuin kolmen jälkeen aloimme tehdä lähtöä kotimatkalle, ehdimme sattumatreffata äidin Elma-serkun sekä keskimmäisen pojan kummit. Niin, ja tehdä lisää ostoksia. Miehellä on nyt puolitoistametrinen sadekeppi! Se ei ole sontikka eikä tihkukeppi, vaan soitin. Pitkä ontto putki, jonka sisällä siemenet valuvat hitaasti, kun kaktuksen sisään työnnetyt piikit niitä jarruttavat. Siitä syntyy sateen kohinaa.   

Osti mies jotain muutakin itselleen mieluista. Kas kun hän oli mamman tykönä lukenut Keskisen kyläkaupan mainosta ja nähnyt että telkkari oli tarjouksessa. Olemme katselleet yhä vihertyvää kuvaa varmaan vuoden. Kotimatkalla Tuurin kautta poikkesimme hakemaan miehelle uuden töllön juuri ennen sulkemisaikaa.

Kotona olimme jo iltakymmeneltä, mutta nukkumaan meno venyi, kun en meinannut malttaa lopettaa sen Hyyppä-kirjan lukemista.

Seuraava matka onkin sitten lauantaina Nivalaan oopperaan, Viimeiset kiusaukset. Sen jälkeen alkaa vähän pitempi matka ystävien luo Norjaan.