En sentään kehdannutkaan otsikossa puhua tutkimuksesta näin epätieteellisessä yhteydessä. Nimittäin. Kaksi tapausta. Yhteistä paikka, seurakuntakodin pieni sali. Tai sen parkkipaikka. Yhteistä myös tavallinen talvinen sää, ei lumimyrskyä eikä jäätävää tuulta tai pakkasta.

Ensimmäinen tapaus: lauluharjoitukset, joissa keski-ikäisiä miehiä ja naisia parisenkymmentä; piha täynnä autoja, parkkeerattuna myös pyörätelineen eteen, johon jätin oman pyöräni. Sen lisäksi paikalla oli toinenkin fillari.

Toinen tapaus: lähetyspiiri, jossa pari miestä ja joukko keski-ikäisiä ja seitsemänkymppisiä naisia; pihassa yksi auto (koska lähetyssihteeri asuu toisella paikkakunnalla, n. 30 km:n päässä), minun ja mieheni pyörien lisäksi kolme muutakin pyörää. Loput olivat tulleet kävelemällä!

Mitä tästä voimme päätellä? Eipä kauhean paljoa. Kenties, että lähetysihmisillä on muutkin arvot kohdallaan - tai että monillakaan seitsenkymppisillä naisilla ei ole ajokorttia...

Meitä on mieheni kanssa kismittänyt jo pitkään luontoa ajattelemattomat asenteet, joita pesii siis myös seurakunnissa. Luulenpa että annattelen tästä aiheesta vielä siinä kirkollisessa blogissa, joka pitäisi alkaa lähitulevaisuudessa. (Tähän asti olemme mieheni kanssa yrittäneet sitkeästi vaikuttaa omalla esimerkillämme. Ei ole tehonnut.)  Alan vähintäänkin vihjailla epäsuorasti ihmisille, että saisivat ottaa tavaksi tulla kävellen tai pyörällä kirkkoon, ainakin kaikki ne, joilla on suhteellisen terveet jalat ja joilla on lyhyempi matka kuin meillä. Tulee mieleen heti ainakin kymmenkunta nimeä... Joita en kuitenkaan julkista. Vielä Otsan rypistys