Kerroin Anne-ystävälle uusiohenkisestä joululahjaideaunestani, jota en nyt kuitenkaan tässä käy kertomaan, koska se ei sinällään liene toteutuskelpoinen. Mutta vinha perä tuntuu kuitenkin olevan "Jönssin" viisaudessa. Hän neuvoi aikanaan meitä lukion matikantehtävien kanssa vaikertavia kokeilemaan aamulla uudelleen, ellei jokin kotitehtävien matemaattinen probleema selviä illalla. Aamulla unen jäljiltä kun aivot ovat freesit ja täynnä salattua kapasiteettia. Tuo viimeinen oli kylläkin mun omaa tulkintaa eikä lainausta emeritus matematiikan lehtorilta.

Nimittäin. Tänä aamuna juuri herätessäni päähäni pätkähti idea. Mutta aloitan alusta. Vajaa kaksi vuotta sitten meillä tehtiin keittiöremontti. Uudet kalusteet oli pakattuna mm. sinisiin reunapehmusteisiin, sellaisiin pitkiin vaahtomuovisuikaleisiin, joiden muoto päästä katsottuna muistutti U-kirjainta. Mietin kuumeisesti, mihin niitä voisi edelleen käyttää. Tänä aamuna idea syttyi. Vanha matontamppaustelineemme on hivenen ruosteessa. Siinä on varsin riskaabelia kuivattaa pestyjä mattoja. Kun puoliunessa kuuntelin sadetta ja ajattelin edelleen siirtyvää keskeneräistä matonpesu-urakkaani, niin silloin muistin nuo siniset pehmusteet. Niillä voisin päällystää mattotelineen ruosteiset putket ja siten varjella matot ruskettumiselta. Samassa kuitenkin tajusin, että mieheni kenties on jo heittänyt pehmusteet menemään varastoa siivotessaan. Äsken asiaa häneltä tiedustelin. Ei hän ole niitä pois heittänyt. Ne ovat kuitenkin jo käytössä. Lämpöeristeenä pihavaraston seinässä.

En ollut lainkaan pahoillani. Uusio-ongelma oli jo ratkennut. Mitä tästä opin? Ainakin sen, että edelleen pitää puoliaan vanha viisaus "aika tavaran kaupittee" ja "kenties tätä tarvitaan vielä". Ja myös sen, että lepo on tärkeää aivoillekin.