Tänään oli haikeiden hyvästien aika, kun osa mamu-oppilaistani muuttaa huomenna. Satuin olemaan ulkovalvojana, kun Said oli lähdössä koulultamme viimeistä kertaa bussille. Samalla, kun kolusin puskantaukset salapolttajia etsien, saattelin häntä vähän matkaa ja sain tilaisuuden halata hyvästiksi. Itkimme molemmat.

Onneksi Ouluun on lyhyt matka. Lupasin, että tulemme käymään.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Puskantaukset tyhjenivät ja työkkärin nurkalla lukiolaispoika veti henkosia posket lommollaan kysyen minulta jo toisen kerran tälle päivälle: "Pääsitkö etuskuntaan? No, ensi vuonna uudestaan." Että joutuukin valistamaan lukiolaista siitä, ettei eduskuntavaaleja aivan joka vuosi järjestetä…

 

Hohhoijaa, kun opettajan työ on joskus turhauttavaa! – Ja kuitenkin siihen sisältyy myös niin paljon suuria ja ikimuistoisia hetkiä. Kiitos niistä myös teille, mamu-oppilaani.