Olipa hauska käväistä äsken lukemassa Anne-ystävän blogista juttua pölynimurista, kas kun itselläni oli myös mokoma vempain tänään pyörinyt mielessä jutun aiheena. Toisin kuin Anne, itse en kerro, miten traumaattisia lapsuusmuistoja pallohooveriin tai naapurin oudosti äännelleeseen kuvatukseen liittyy. Nykytraumoissa on välillä ihan nokko (=tarpeeksi). Koska pölynimijä on äärimmäisen epäkäytännöllinen vehje, törmäilee, kaatuilee ja jumittuu tuolien väliin sekä on turhan hankalasti esiin otettava ja valmiuteen saatettava, niin sen sijaan olen vuosia käyttänyt mieluummin lastaa. Mutta joku tässäkin huushollissa joskus käyttää imuria. Ikävä kyllä se joku ei ole kovin huolellinen eikä tarkka siinä suhteessa, että imuri voi vetäistä ahnaaseen kupuunsa ties miten arvokasta tavaraa, jos ja kun se (tavara) on päätynyt lojumaan lattialla. Siitä syystä minulla on huono tapa pussinvaihdon yhteydessä avata pussi pihalla roskiksen vieressä (tuulen suojassa) ja tonkaista läpi tarkistaen, löytyykö sukkia tai muita kaivattuja tarvekaluja. Eilen laitoin imurinpussin roskikseen ja ajattelin, etten taida viitsiä sitä penkoa, kun on näitä järkevämpiäkin siivouksia víelä tekemättä. Tänään kun vein roskapussin ulos, en sitten kuitenkaan voinut olla tekemättä perinteistä tarkistusta. Olin hyvilläni, että sen tein. Löysin Israelista tuodun punaisen kultalangoin somistetun huivini, jota olen kaivannut jo monta kuukautta. Pahimmat pölyt siitä ravistelin tuuleen ja nyt se on pesukoneessa muun pyykin kanssa pyörimässä.