Eilen illalla ei meinannut uni tulla silmään. Mietiskelin sitä sun tätä. Kirja olisi auttanut unen tuloa, mutten kehdannut enää yövaloa sytyttää toista häiritsemään.

Yleistä sekamelskaa ajatuksissa oli omiaan hämmentämään Vanhasen kertomat kuulmiset. Eläkeikä siirtyy entistä kauemmaksi. Ensimmäinen ajatus oli, ettei kannata enää asennoitua lainkaan siten, että eläkkeellä sitten teen sitä kaikkea, mitä nyt en jaksa tai jouda. Tai oikeastaan ihan ensimmäinen asia, mistä mielessäni luovuin, oli haaveet mummonmökistä. Toisaalta, jos kerran eläkkeelle siirtymiseeni on vielä vähintään 20 vuotta aikaan, niin ehtisin pitää parikin sapattivuotta jossain sopivissa rakosissa. Joku nimittäin neuvoi, ettei kannata pitää vuorotteluvapaata liian lähellä eläkeikää, kun se alentaa eläkettä. Jos tietäisikin, ettei eläkkeelläkään tarvitsisi ostaa lääkkeitä eikä joutuisi kalliisiin hoitolaitoksiin, niin eläisimme mieheni kanssa mukavasti ja vaatimattomasti pikkueläkkeillämmekin elämän iltaan.

Mutta nyt siis ei kannata kauheasti suunnitella eläköitymistä. Jospa alkaneen paastonajan kuluessa saisi ravisteltua omia asenteita ja elintapoja niin, että järjestäisi oman ajankäyttönsä radikaalisti uudeksi, että tavalliseen työpäiväänkin mahtuisi sujuvaa arkea, kotitöitä, yhdessäoloa ja harrastuksia. (Toivoa sopii, vaikka se olisi turhaakin, luulemma.)