Eilen jännättiin koulupäivän aikana, kun tiedettiin, että Fennovoima oli luvannut paljastaa klo 13, kummalle paikkakunnalle se aikoo rakentaa ydinvoimalan, Simoon vai Pyhäjoelle. Valveutuneet pienryhmän oppilaani kertoilivat omia ajatuksiaan. Eräs poika ihmetteli, miksi ylipäätään pitää rakentaa minnekään ydinvoimaloita, kun pitäisi suosia saasteetonta ja ongelmatonta aurinko- ja tuulienergiaa. Kertoipa hän, miten heillä on nökillä ollut jo pari vuotta käytössä aurinkopaneeli ja miten hyvä vehje sellainen on. Tunnustin hänelle, että ajattelen aika pitkälle samalla tavoin hänen kanssaan. Ei minun järkeeni mahdu, miksi teollisuus tarvitsisi koko ajan enemmän ja enemmän energiaa. Ei kai ydinvoimalaa ole yritettykään perustella yksityisten kotitalouksien energian tarpeella? Eiköhän tässä ole kyse jostain jatkuvan kasvun kuplasta.

Vähän ennen kahta eräs oppilas havahtui kysymään: "No, miten siinä kävi?" En ensin tajunnut, mistä hän puhui, kun ulkomaailman murheet olivat jääneet työntouhun alle. Tunnin jälkeen opettajainhuoneessa kuulin uutiset. Kollega sanoikin, että kai hän näyttäisi kuin maansa myyneeltä, jos Fennovoima ei olisi valinnut Pyhäjokea ydinvoimalan rakennuspaikaksi. 

Sekä Simossa että Pyhäjoella on luonnollisesti niin pettyneitä kuin iloisiakin ihmisiä. Minä olen surullinen niiden simolaisten ja lähiseudun ihmisten puolesta, jotka odottivat piristysruisketta ja parantuvaa työllisyystilannetta pohjoiseen. Sympatiseeraan aina häviäjiä. Siis niitäkin pyhäjokisia, jotka eivät olisi suin surmin halunneet ydinpelotetta kotinurkilleen.