Lapsuuskesistä muistaa senkin, että ensimmäisiä puutarhan antimia olivat ruohosipuli ja raparperi. Olimme tuvan päädyssä huovan päällä retkellä, eväänä mansikkamehua ja ruohosipulia.

Tässä huushollissa oli myös sekä ruohosipulia että raparperia silloin kun muutettiin. Muulle kasvimaalla ei sitten tilaa ollutkaan pakollisten punaherukoiden lisäksi. Raivasin suurimman osan raparpereistä pois, niille kun ei kauheasti mulle ollut mielestäni käyttöä. Tuonnempana siirsin viimeisen pöheikön syrjemmälle - ja tapoin sen. Monta kesää meni vallan ilman raparperia, mutta niinäkin kesinä joku piti aina meistä huolen, useimmiten Eila, kuoroystävä. Viime kesänä Saila ja Pentti sitten huolehtivat myös tulevista kesistämme ja raijasivat muhkean raparperijuurakon istutettavakseni. Itseäni tai kohtaloa ivatakseni tulin laittaneeksi sen niille sijoilleen, missä alkuperäiset Pirkolan raparperitkin olivat olleet.

Torstai-iltana pakastin ensimmäisen varsisatsin pilkottuna mehu- tai simavärkiksi. Varsia katkoessani totesin, että nokkoset ovat jääneet pariksi viikoksi koskematta, juhlahumujen takia. Eilen sitten keräsin suuret varret hiusten- ja tomaattienhoitoaineeksi ja pienet ja siistit latvukset vihreään kastikkeeseen.

Suuret huuhdotut varret sankoon, päälle kuumaa vettä ja jätetään mojumaan muutamaksi tunniksi. Kun pestyt hiukset on huuhdottu nokkosvedessä, se kelpaa vielä hyvin tomaattien kasteluun.

Vihreä kastike on herkkua riisin ja kanan kanssa, tarvitaan vain kiinankaalta ja sipulia pilkottuna, keitettyä ja silputtua nokkosta sekä maapähkinälevitettä (ilman suklaata...), jotka kiehautetaan sen verran, että kaali pehmenee ja töhnä liukenee. Alkuperäisessä reseptissä on tomaattiakin, mutta en ole raaskinut sitä enää viime aikoina laittaa. Jos kesäkurpitsaa on liikaa, se käy myös hyvin mössöön sekaan.