En viitsi sen kummemmin eilisen murheita repostella, totean vain, ettei oma saamattomuus ja tehottomuuden tunne lainkaan edesauttanut asiaa. Iltaa kohden kuitenkin alkoi ilmaantua pieniä asioita, jotka panivat hymyilemään, jopa innostivat. Niistä ensimmäinen oli miehen uusi kierrätysidea. Kun olin saanut kylvettyä laatikkoihin ja kun niille olin paikkaa vailla, niin mies ehdotti silityslautaa pöydäksi ikkunan eteen. Ensin en lämmennyt ajatukselle, minähän saattaisin tarvita sitä parin kuukauden sisällä, vaikka silittämistä karttelenkin. Mutta sitten mies tarkensi, että hän hakisi ulkovarastosta sen silityslaudan, jonka hän taannoin korjasi talteen eräältä roskien lajittelupisteeltä, jonne ennenkin on jätetty mielenkiintoista kamaa ihan kuin meille poiskorjattavaksi (mm. lentomatkalaukku ja korituoli). Ihastuin ikihyviksi mieheni nokkeluuteen. Silityslaudan korkeudenkin pystyy säätämään niin, että se on ihan ikkunan reunan tasalla, toisin kuin poikien kirjoituspöytä, jolla ennen olen kylvöksiä pitänyt.

Toinen ilonpilkahdus odotti ulkona. Kun pyöräilin kirjastoon hakemaan Turun kaupunginteatterin Seitsemää veljestä (jonka missasin taannoin Teemalta), niin tunsin jo selvästi raikkaan mahlan tuoksun ilmassa! Jos olisin runoilija, kirjoittaisin mahlasta.  Ehkä tuoksu hullaannutti niin, että unohdin sitten etsiä lisää Terry Pratchettin kirjoja.

Kolmas ja se liikkeelle laittava inspiroija oli Eden sähköposti, jonka mieheni oli saanut. Haemme hänet kylään sunnuntaina. Nyt on erinomainen syy alkaa siivota.