Siunaustilaisuus alkoi Vanhalla virrellä Taalainmaan karjamajoilta, samoin kuin appenikin hautajaiset. Se avasi kyynelvirrat. Silmälasit estivät silmien pyyhkimisen, annoin valua poskille ja kaulalle saakka, ennen kuin pyyhkeilin kasvoja.

Emeritus kirkkoherra puhui osuvasti meidän pikku Kaarinasta. Pientä hänessä oli tosin vain ulkokuori. Virsikirjan viimeinen virsi on upea, siitä laulettiin kaksi säkeistöä alusta. Mutta en pystynytkään laulamaan mukana kuin paikka paikoin.

Parin viikon päästä vielä toiset hautajaiset. Mutta ei näihin silti totu, vaikka miten saisi harjoitella. Miten millään selviän, jos tässä vielä täytyy olla jonkun läheisen perheenjäsenen haudan ääressä?