Olin pitkään - turran tietämättömänä - ilman Teemaa. Ihmettelin vain, miksi sieltä lähetetään koko ajan samaa ohjelmaa kuin kakkoselta. Viimein alkuviikosta oma McGyverini oli saanut Teeman näkymään, ja nautinkin näkymistä myöhään keskiviikkoiltana, kun ei tarvinnut aamulla olla töihin lähdössä.

Teemalta tuli silloin dokkari Amos Ozista. En nähnyt sitä alusta asti, mutta ohjelmistoa selaamalla löysin kuin löysinkin sille uusinnan ja ohjelmoin sen tallentumaan. En tosin tiedä, milloin tuo uusinta tulee... Kone tietää, se piisaa mulle.

Nautin kirjailijan puheen kuuntelemisesta (heprea kuulostaa kauniilta), hänen syvällisistä, huumorin sävyttämistä ajatuksistaan.  

Aamulla ja pitkin helatorstaipäivää olin kyllä sitten aika väsynyt. Toisaalta ohjelman myöhäisyys ja toisaalta itkeminen verotti voimia. Ohjelman loppupuolella seurattiin Ozin Saksan vierailua, kun hän kävi pokkaamassa kirjallisuuspalkinnon. Eräs saksalainen mies kadulla halusi tulla kertomaan juutalaiselle kirjailijalle omasta isästään, joka oli pelastanut juutalaislapsia lähettämällä heitä baijerilaisperheisiin turvaan. Itkin miehen kanssa.