Kylläpäs täällä on taas ollut hiljaista. Siis blogissani. Miten tiivistäisin runsaan viikon, joka ehti kulua edellisestä kirjauksesta.

Viikontakainen VESO-koulutuspäivä oli mielestäni antoisa ja mielenkiintoinen. Niin monien muidenkin mielestä, mutta - yllätys yllätys - ei kaikkien. Sunnuntaina käytiin kirkossa ja lähetyslounaalla, muuta ei jaksettukaan. Leipomaan pääsin sitten maanantaina, kun ei ollut pianotuntia (jatkamme miehen kanssa vapaan säestyksen kurssilla käymistä). Taaskaan en tyytynyt lopettamaan kaksilitraisen nisutaikinaan, vaan taikinan kohotessa uunissa kypsyi tietenkin meille ruoka, uunilohkoperunat ja nuggetit sekä karjalanpaisti. Kun nisut alkoivat olla valmiina, niin voitelusta ylijäänyt muna piti piilottaa piirakkaan ja edullisista omenoista kypsyi samaan aikaan kauraryyneillä ja kaneli-sokeriseoksella höystetty paistos. Vihoviimeiseksi jätin uuniin hautumaan vielä kaalilaatikkosovelluksenkin.  En viitsinyt ottaa jauhelihaa sulamaan, joten tyydyin soijaan. Siitäkö johtui, että sainkin syödä koko kaalilaatikon yksin. Viimeiset rippeet vedin halulliseen naamaani tänään. Ei tainnut tulla tiivistämisestä mitään, kun jo pelkkä maanantai paisui kokonaiseksi kappaleeksi. Tosin en muina päivinä ollutkaan sitten enää niin ahkera. Sen sijaan olin ärtynyt, meidän ihmisten raadollisuuden takia.