<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen huomasin puolivahingossa jo etäältä, että etupihan liljoissa näkyi outo tumma iso kääkämä – ja lisäksi selviä tuhon merkkejä. Menin lähemmäksi ja huomasin, että läjiä oli useita. Sitten yhden lehden alapinnalta tavoitin kirkkaanpunaisen pitkulaisen liljakukon. Päästin kiukkuisen huudon ja nyppäsin kuoriaisen sormiini. Armotta surmasin sen sementtiä vasten. Sitten palasin tutkimaan isoja pökäleitä. Ja aivan oikein, siellä ä’—än sisällä oli iso toukka. Ei aavistustakaan, minkä elikon (vaikka uskon vahvasti niiden liittyvän liljakukkoon), mutta ne saivat mennä samaa tietä, hain sanomalehden palasen käteeni ja sen sisällä litsasin ne sormilla. Yököttävää. Vielä pitkään sisälle palaamisen jälkeen tunsin itseni saastaiseksi. Johtuiko se murhaamisesta vai kakan käsittelystä, en tiedä enkä välitäkään. Pakko oli tsekata vielä takapihan hyvinvoivan näköinen liljapenkkikin. Sieltäkin löytyi yksi liljakukko ja pari toukkakakkaa. Täytyy myöntää, että on ovelaa piiloutua ulosteen sisälle. Varmaan se myös suojaa kuivumiselta toukan ohuennäköistä pintaa. Kun paljainkäsittely (mekaaninen biologinen tuholaistorjunta?) alkoi liikaa inhottaa, laitoin vielä suihkupulloon mäntysuopanesteellä terästettyä vettä ja pesin penkit. Sen väkevämpiä myrkkyjä en suostu pihaan levittämään, tuli mitä tuli.

Oli niin kova tuhoamisvimma, ettei tullut mieleenkään ottaa kuvaa kukoista tai kakoista.

 

Hyttyset, punkkien pelko ja puutarhatuholaiset vähentävät ajoittain merkittävästi kesän viehätystä. Jaahas, juuri kuulin Itä-Suomen uutisten uusinnasta, että ”ilmastonmuutos edistää tuholaisten leviämistä uusille alueille”. Niinpä.